"Jos tuo on tarkoitettu kohteliaisuudeksi, kuulostaa se hyvin epäilyttävältä. Te olette jo kolme kuukautta tuntenut tuon saman viehättävän naisen, ettekä ole osoittanut vähintäkään halua lähempään seurusteluun hänen kanssaan."
"Olin sokea, mutta nyt ovat silmäni avautuneet."
Hän kieritteli savukettaan suu pienessä hymyssä, kun taas Marcia kiusoitteli hiljaisuuden kestäessä erästä kovakuoriaista, joka kaikin mokomin halusi päästä pois kiveltä. Mihin ikänä se kääntyikin, aina oli vastassa vihreä lehti, joka sulki tien. Se juoksi hädissään ympyrää, koettaen turhaan löytää aukkoa, ja sen kaikki kuusi pientä jalkaa aivan värisi tuskasta.
Sybert ojensi säälien kätensä ja toimitti sen turvapaikkaan.
"Miksi noin teette?" Marcia kysyi.
"Myötätunnosta… olen nähnyt kyllin monen naisen leikkivän miesten tunteilla, joten saatan käsittää miltä eläinparasta tuntui. Joka puolella oli muuri vastassa, hänen kykenemättä käsittämään mitään salaista syytä, vaikutinta tai lakia, joka sen takana piili."
"Se oli terveellistä sille", vakuutti Marcia. "Minä annoin sille uuden kokemuksen — laajensin sen näköpiiriä. Kun vihdoin olisin sen vapauttanut, olisi se tuntenut niin syvää kiitollisuutta ajatellessaan, mistä vaarasta se oli pelastunut, että siitä olisi tullut entistään paljon onnellisempi kovakuoriainen."
"Voihan asian käsittää niinkin", myönsi Sybert.
Marcia katseli hetken tutkivasti toveriansa. Hän muisteli kreivitär
Torrenieriä.
"Mr. Sybert", hän virkahti, "on koko joukko asioita, joita haluaisin tietää teistä."