"Mitä taas teidän kutsuihinne tulee, arvelen että voitte tanssia hyvällä omallatunnolla. Olettehan tehnyt mitä olette voinut ja vastaisuudessa teette vielä paljon enemmän."
"Pelkäänpä etten omantuntoni vuoksi tahtonut peruuttaa tanssiaisia",
Marcia tunnusti hiukan hymyillen tuntiessaan itsensä syylliseksi.
"En yksinkertaisesti voi sietää seurustelua ihmisten kanssa. Minusta
tuntuu, että he minulle puhuessaan aina mielessään nimittävät minua
'Vehnäprinsessaksi'."
"Tuo on hyvin lapsellista. Se hinta teidän täytyy maksaa. Mutta älkää antako sen kiusata itseänne; sillä on varma asia, ettei täällä ole montakaan miestä, jotka eivät itse haluaisi olla 'vehnäkuninkaita', jos heillä vain olisi siihen tilaisuutta, — vaikka he jo edeltäpäin tietäisivät miten paljon kurjuutta se toisi tähän runneltuun maahan. Mutta nyt ehdotan, että jätämme vehnäasian rauhaan. Te olette jo ilmankin ajatellut sitä aivan liikaa."
"Te ette ole erittäin optimistinen ihminen, Mr. Sybert."
"Oh, se on totta. Minä en, nähkääs, ole sokea. Täytyy olla italialainen, jotta tässä maassa saattaisi olla optimisti."
"Pidättekö italialaisista vai ettekö?" Marcia kysyi. "Toisinaan näytätte pitävän, kun taas toisinaan on kuin inhoisitte heitä."
"Totisesti minä pidän heistä; olen syntynyt Italiassa."
"Mutta tehän olette amerikkalainen", Marcia virkkoi kiihkeästi.
Sybert nauroi tytön innolle.
"Tietysti tahdotte olla amerikkalainen", hän intti.