"Aivan niin, neiti. Tahtoisitteko kääntää päätänne hiukan tuohon suuntaan. Kas noin, kello on vasta hyvin vähän."
"Niin, mutta minun täytyy mennä alas katsomaan, että Pietro osaa sytyttää valot. Hän on niin tollo, että pitää aina valvoa mitä hän tekee. Ja Granton, niin pian kuin olet saanut Mrs. Copleyn valmiiksi, ole hyvä ja mene auttamaan Biancaa. Hän pukee Miss Roystonia, mutta ei ymmärrä kampauksesta enempää kuin kaniini."
Grantonin äänettömyys ilmaisi myöntymystä ja mielissään Marcian lausumasta kiitoksesta hän alkoi liikkua hiukan vilkkaammin ja kiinnitti taitavasti Marcian kellertävänruskean tukan keveälle solmulle niskaan. Viimeisinä kolmena päivänä talo oli ollut täynnä vieraita, ja vaikka Marcia oli koettanut hyvin kylmäverisesti ajatella tätä iltaa, hän iloitsi kuitenkin sydämestään, kun se vihdoin tuli. Joka päivä oli tehty ratsastus- ja ajeluretkiä ja keksitty kaikenlaista tilapäistä hauskaa. Paul Dessart oli ollut kaiken johtavana henkenä, ja hän suoriutui osastaan loistavasti. Joka paikassa kuului hänen leikkipuheensa, ja hän oli esiintynyt niin tahdikkaasti, että sekä talon isäntä että emäntä kiitollisina siunailivat häntä mielessään, ja Marcia oli tahtomattaan luonut useammin kuin kerran hyväksyvän katseen häneen. Ja nyt oli sitten Marcian syntymäpäivä ja tanssiaisilta. Hän oli ollut päivän sankari ja saanut osakseen onnitteluja monissa eri muodoissa; se oli luonnollisesti hänestä sangen hauskaa. Iltajunassa tuli yhä lisää vieraita Roomasta, ja Villa Vivalantin kaikki yhdeksäntoista vierashuonetta olivat nyt hyvään tarpeeseen. Kello viiden tee oli jo ollut kuin juhla, iloinen, kirjavapukuinen seura, äänten sorinaa, liikettä, naurua; italialaiset palvelijat liikkuivat vieraiden keskellä kantaen kuppeja ja järjestellen teepöytiä.
Marcia oli tuntenut salaista pettymystä, kun eräs vieraista, jota hän itsekseen oli odotellut, ei ollutkaan saapunut — ja Eleanor Royston oli suoraan lausunut mielipahansa samasta asiasta.
"Mr. Copley", hän virkkoi talon isännälle, kun tämä ojensi hänelle teekupin, "missä on ystävänne Mr. Laurence Sybert?"
"Otaksuttavasti kapinallisia rauhoittamassa. Tällä hetkellä hän harrastaa sitä enemmän kuin tanssiaisia."
"Minun mielestäni ei mikään ole valtiomiehelle mielenkiintoisempaa kuin olla tanssiaisissa! Siinä he juuri oppivat selvittämään salaisuuksia. Hän juuri on minusta Rooman mielenkiintoisin mies", Eleanor valitti. "Olisin tahtonut lisätä hänet kokoelmaani."
"Kokoelmaanne?" Mr. Copley tuijotti häneen hämmästyneenä.
"Niin, intresanttien miesten kokoelmaan", selitti Eleanor. "Älkää ensinkään pelästykö; ei ole tarkoitukseni riistää häneltä päänahkaa. Kokoelmani on puhtaasti sielullinen — se on toistaiseksi kyllin pieni, jotta voin sen säilyttää omassa päässäni. Tämä johtuu vain siitä, että tutkin ihmisluonnetta ja pyrin aina löytämään siitä uusia näytteitä. Teidän Mr. Sybertinne on käsittämätön olento; en oikein tiedä miten häntä arvostelisin."
"Vai niin! Te siis otatte hänet vain tieteelliseltä kannalta." Mr. Copleyn ääni ilmaisi helpotuksen tunnetta. "Jos minä saan antaa tietoja hänestä, niin olen varma, että hän pääsee koristamaan teidän kokoelmaanne."