IHAKSINEN (perä-ovesta). Toverinne ovat täällä, Tahvo, Matti, Pekka, ja kaikki muut, he laittoivat minua kysymään, saavatko tulla sisään.
PORI (hätäytyneenä). Mitä he tahtovat?
IHAKSINEN. Rahoja jakaa.
PORI. Mitä! mitä!
IHAKSINEN. Niin, lupasittehan entisessä talossanne rahojanne jakaa jokahiselle yhtäverran, ettekö muista?
PORI. Kyllä, kyllä; mutta tänne en voi laskea heitä, sillä mitä rouva sanoisi, eikä minulla ole rahat täällä, minä panin ne kauppakonttoriin. Menkää ravintolaan, juokaa siellä, siksi kun tulen sinne asiata selvittämään; minä maksan.
IHAKSINEN. Mutta elkää viipykää kauan.
PORI. Minä heti tulen.
IHAKSINEN. Hyvä, minä sanon sen toverillenne (menee ulos).
PORI (yksinään). Ryypätkää ja juokaa miten paljon vaan mieli tekee, itsepä saatte maksaa (astuu ympäri huoneen, kovassa mielen liikunnossa). Ah, teitä narria! minä jakaisin nämät rahat teidän kanssanne, minä antaisin teille yhtä ainoaa penniäkään minun omaisuudestani, ei, ennen saisitte ottaa henkeni! Mutta kuinka minä pääsisin heistä?… Juuri sentähden muutin entisestä kehnosta mmajastani, ett'eivät yhtäkään silmänräpäystä antaneet minun olla rauhassa; minä en luullut heidän tulevan tännekin, mutta elämä tulee samanlaiseksi täällä kuin sielläkin. He riippuvat minussa kiinni, niinkuin muuriaiset käärmeessä eivätkä laske, ennenkun viiminen veri-pisara on tyhjennetty… Pois siis täältä!… pois, jo tänä yönä! vieraassa maassa ei kukaan minua tunne, vieraiden ihmisien seassa minä tuhannesti suurennan rikkauteni, minä oikein käyn rahojani kasvattamaan. — Ja potraa rouvaa sitten, joka luulee pitävänsä minut kynsissänsä, mitenkä häntä petän! Kyllä hän luuli minun olevan hyvinkin kiitollisen, kun tarjosi minulle kehnoimmat huoneet talossansa; hän ei ymmärtänyt että vaan tilaisuus päästä entisistä tovereistani irti ja säästäväisyys saattoivat minut tänne muuttamaan. Pitäköön vaan Annan, hän onkin minulle vaan esteeksi, ja miero-tyttö onkin juuri sopiva miniä ylpeälle rouvalle.