PORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä kertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.
ROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?
PORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä on tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois etäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa käsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on paljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli toinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha, ha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.
AHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.
ANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!
ROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla, raivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua pettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne ovat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette ne piilottaneet?
PORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein muistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun rahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu tuoliin).
IHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen kadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.
ROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis hävinneet!
EMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on myös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!