Jo kauan olivat kylät kahden puolen toisiaan kiistaan haastaneet ja pilkanneet, jo oli monta reikää isketty päihin ennenkun päätettiin panna eräänä päivänä toimeen kilpailut. Nyt syntyi molemmissa kylissä liikehtivää elämää; joka iltahetki kuletettiin harjoituksilla. Vanhat murisivat paljosta ajan hukasta Ja sanoivat etukäteen, että tästäpä tulee kauniit seuraukset, mutta kuitenkin ottivat he innokkaasti puuhiin osaa, tarttuivatpa itsekin lapioihin ja koettelivat lyöntikeppien kelpoisuutta: miten ne sopivat käteen, miten ne huiskahtivat, kunnes eivät malttaneet olla hurnustakaan lyömättä. Samalla kohottelivat he olkapäitään nuorukaisille: nämä eivät muka paljoon kelvanneet, he saisivat selkäänsä, ja kuitenkin suostuivat monet melkein valkohapsiset vanhukset ottamaan osaa varsinaiseen kilpailuunkin. Pelaajat valittiin mitä huolellisimmin ja pitkän harkinnan ja arvioimisen perästä, sillä kylän kunnia oli kyseessä. Ja hauskaa oli nähdä, miten valitut oikein rintaansa röyhistelivät, mutta hylätyt tunsivat pienuutensa ja katselivat nöyrästi toisiin. Valittujen joukossa oli myös Uli, sillä siinä pelissä oli hän mestari ja vaikka hän lyönnissä joskus navauttikin harhaan, niin oli hän potrimpia tappamisessa, jossa piti juosta ja kieputtaa. Hänen isäntänsä neuvoi häntä kieltäytymään. Ne pelit ei ole hänelle soveliaita, sanoi isäntä. Jos hänen leirinsä joutuu tappiolle, ei hän selviä leikistä vähemmällä kuin 25, 30 batzilla; se menee vähintäin. Illalla voi syntyä kahakka, ja ei tiedä etukäteen kukaan, mitä se voi tulla maksamaan. Jos pahoin käy, seuraa ehkä seudulta karkoituksiakin[9] ja on nähty, että moiset kahakat usein tulevat maksamaan monta sataa taalaria. Ne pelit ovat rikkaiden tilallisten poikia varten, jotka kernaasti prameilivat rahoillaan ja joiden vanhemmille ei niistä ole mitään muuta hyvää kuin se, että saavat käydä joka puolen vuoden päästä käräjillä ja maksaa satoja taalaria kipurahoja ja sakkoja. Sellaisesta oli moni talonpoika tullut köyhäksi, renkimiehen ei ollenkaan kannata niihin puuttua. Ulin oli siis jäätävä pelistä pois, se voisi turmella hänen edistyksensä moneksi vuodeksi, jopa saada aikaan senkin, ettei hän koskaan enää pääse oikealle onnen ladulle. Ulista tuntui isännän puhe sangen järkevältä, vaikkapa kovalle ottikin hylätä kunnia ja olla esiintymättä tuona sunnuntaina suuren katselijalauman edessä kiitettynä hurnuksen pelaajana. Hän lähti seuraavana iltana sanomaan, ettei hän tule peliin. Tietysti ei oltu hyvillään hänen sanoistaan ja kovaksi onneksi oli yllämainittu naapurikin juuri saapuvilla. Kun Ulia oli kauan turhaan houkuteltu, otti tuo naapuri hänet erikseen puhutellakseen ja selvitteli asiaa omalla tavallaan.

Hän sanoi nyt Ulille, että Ulin isäntä tahtoo Ulia kieltäytymään ainoastaan sen vuoksi, ettei Uli vain mitenkään löisi laimin tehtäviään, ja ettei isännän edes yhtä iltaa tarvitsisi ruokkia itse karjaansa. Hän tunsi Bodenbauerilaisen jo lapsesta, sanoi hän. Se on suurin kettu ja ulkokultaisin juutas taivaan alla, eikä kukaan osaa paremmin kuin hän kiskoa hyötyä palvelijoistaan. Se kuvittelee niille jos jotakin ja tekeytyy niin helläksi kuin mahdollista, etteivät he vain hukkaisi silmänräpäystäkään aikaa ja että hän alati, yötä päivää, saisi heistä pelkkää hyötyä. Eikä se myös sallisi, että he seurustelisivat muiden ihmisten kanssa ja saisivat tuttavia, sillä siten saisivat he tietää, miten paljon palkkaa muualla annetaan, miten hyvästi muualla kohdellaan j.n.e. Sellainen se on muka kaikkia palvelijoitaan kohtaan ja kun se jostakin palvelijasta on kiskonut suunnatonta hyötyä ja sälyttänyt hänen hartioilleen kaikki taakkansa ja palvelija vihdoin tahtoo suurempaa palkkaa, niin ajaa se palvelijan pois talosta ja hankkii uuden huokeamman. Nyt se ei sallisi, että Uli pääsisi rikkaiden talokkaiden poikain hyväksi toveriksi ja sattuisi täten ehkä saavuttamaan onnensakin. Hänen, Ulin, piti vain sanoa isännälleen, ettei häntä lasketa kilpailemasta. Helpompi on hänelle se, että isäntä hänelle vähän mukisee, kuin että koko kyläkunta häntä vihaa. Uli oli kahden vaiheella ja myöntyi; hän uskoi vielä moisia sanoja ja sitäpaitse halutti häntä päästä rikkaiden tilallisten poikain toveriksi; hän ei tiennyt, että näissäkin asioissa toteutuu sananparsi: tukala on syödä kirsikoita suurten herrain kerällä, luut ja kannat nakkelevat ne huonomman silmille, itse syövät lihan. Sen, joka haluaa ilman vahinkoa seurustella korkeampiarvoistensa kanssa, tulee olla hyvin viisas, muuten häntä peijataan ja hän saa kunnian kalliisti maksaa. Ja kuitenkin hylätään hänet lopuksi kelvottomana kun häneen on kyllästytty tai kun häntä ei enää osata käyttää omaksi eduksi tahi kun hänen päähänsä pistää ruveta vaativaiseksi. Aivan samoin käy tässä suhteessa Erdöpfelkofenissa kuin Parisissa, aivan samoin Brönzwülerissä kuin Bernissäkin.

Kun Uli sanoi isännälleen, että hänen täytyy sittenkin ottaa peliin osaa ja ettei häntä lasketa pois kilpapelistä, niin ei isäntä siihen paljoa virkkanut, kehoittihan vain Ulia olemaan hyvin varuillaan; hänelle tulisi kovin paha mieli, jos Uli jälleen joutuisi rettelöihin ja entiseen rappiotilaan. Isännän lempeys melkein hellytti Ulia ja vähällä oli, ettei hän vielä peruuttanut menoaan, mutta väärä hävyn tunne oli valtavampi hänessä kuin oikea heltymys, ja edellinen voitti.

Ikävöity sunnuntai koitti vihdoinkin ja sen koitteessa päättyi monten uneton yö. Harvoilla oli aikaa lähteä kirkkoon; kaikkien osanottajain oli varustauduttava; heidän oli koeteltava lapioiden ja keppien kelvollisuutta; toisten täytyi heitä autella ja naisväen täytyi varustaa murkina puoli tuntia tavallista aikaisemmin valmiiksi. Se oli vaikea tehtävä niille, joilla oli padassa niin vanhan lehmän lihaa, että lehmä olisi voinut pitää vaikka kultahäitään, jos olisi ollut vaimo.

Mutta vaikka liha jäikin kohtalaisen anturanahkan kovuiseksi, ei siitä tänään kukaan pahastunut, ja onnellisia oltiin, kun ei viimein mikään erottanut siitä iltapäivästä, jolloin oli jälleen hankittava kylälle kunniaa lasten ja lastenlasten hyväksi.

Kauan oli vielä määrähetkeen, vaan jo näkyi muutamia kulkevan kokouspaikalle kapistukset olalla, ja kepit ja lapiot kiertelivät kädestä käteen huolellisesti tarkasteltavina. Poikaset tungeksivat innokkaasti joukon etunenään ja heilauttelivat hyvin vakavasti keppejä ja keskustelivat hyvin totisesti siitä, mitkä lapiot paraiten sopivat kouraan; ukot jälleen seisoskelivat näköjään välinpitämättöminä raitilla piippunysät hampaissa ylpeästi jököttäen, kädet takin tai liivin taskuissa ja puhelivat tuulista ja kylvöistä. Viimein lähdettiin kilpakentälle, riemuitseva poikajoukko etunenässä. Nekös onnesta paistoivat, jotka saivat kantaa lapioita, keppiä; hälisivät ja kiistelivät ne, jotka kiiruhtivat tyhjiltään jonon vieressä; uljaina, tuikeina marssivat kilpailijat puolisotilaallisessa järjestyksessä poikasten jälestä. Joku heistä hypähti silloin tällöin kankeasti nähdessään jonkun tytön kasvot, joita hän ei aivan välinpitämättömin sydämin katsellut. Viimeisinä köpittivät ukot, muka omissa mietteissään, ja joku heistä sanoi toiselle olevansa menossa pellolleen; hänelle oli muka sanottu, että toukat ihan tuhoovat hänen ruisoraansa. Ja nythän siis sopi samalla mennä katsomaan nuoren kansan leikkiäkin. Kun hän oli ollut nuori, oli hän pelannut hurnusta niin hyvin, ettei ainoakaan tästä nuorisosta olisi kyennyt sitomaan hänen kenkänsä nauhojakaan. Ja kuitenkin oli siihen aikaan ollut puolentusinaa yhtä hyviä tai vielä parempiakin hurnuksen heittäjiä kuin hän. Ja kun miesväki oli lähtenyt kylästä, neuvottelivat naiset, millä verukkeilla hekin voisivat mennä taistotantereelle tai edes katsella ottelua kauempaa. He häpesivät noin vain syyttä suotta juoksennella kulkueen jälestä. Annas olla, pian oli verukkeet keksitty! Nuoret tytöt lähtivät pitkissä jonoissa käsikynkässä kävelemään ja kiertelemään kunnes joutuivat ihan poikaparveen istumaan; vähän ijäkkäämmät kaarsivat verkkaan ja kaukaa kentän ympäri ja asettuivat sopivan matkan päähän pienelle kummulle, josta voivat nähdä etäälle; vanhus toisensa jälkeen köpitti sinne, taluttaen toisella kädellä lasta ja pitäen toisessa rosmariinia ja sanoi jokaiselle vastaantulijalle: hänenkin pitää nyt tässä sinne lähteä, vaikka meno on ihan vastenmielistä; mutta lapsi ei ollut antanut hänelle rauhaa. Sekin tahtoi nähdä, miten isä heittää hurnusta, oli se sanonut.

Oli kaunis syksyinen päivä, ilma kirkas ja maa vihreä; pilvikaritsoita kulki taivaalla, kokonaiset katraat oikeita karitsoita kävi laitumella maassa, ja leppoisa lämpö hautoi ihmisiä ja eläimiä, jotka suloisen mukavasti lepäilivät vihreässä ruohikossa kirkkaassa auringonpaisteessa.

Aavalla niityllä tapasivat eri puolueet toisensa ja järjestyivät pelaamaan peliä, joka on sata kertaa kauniimpaa ja tuhat kertaa kansallisempaa kuin nuo vastenmieliset, uudet näytelmät, joissa ruumis ei harjaannu eikä sielu jalostu, jotka ovat joutenpäiväistä apinoimista ja joita katsellessa on hyvä tilaisuus vain laiskotella ja lurjustella.

Valittiin mukavin paikka, järjestettiin kiinniottajat niin että aurinko paistoi heidän selkäänsä, pantiin parru hurnuksen lyöntiä varten huolellisesti paikalleen, siten ettei mäki taustana tekisi näkymättömäksi hurnusta silloin kun se nousee, vaan että sen voi eroittaa selvästi aina tangosta ilmaan saakka. Jos tätä seikkaa ei oteta huomioon tai jos päivä on vähän pilvinen ja lyöjä iskee hurnukseen ripeästi ja voimakkaasti, kiitää se sillä vauhdilla, ettei sitä huomaa ennenkun se iskee pahan haavan jonkun pääkuoreen tai syöksyy sohahtaen maahan jonkun viereen. Siksi onkin etumaisten tehtävänä näyttää käsillään ja lapioillaan hurnusta takimaisille heti kun he sen huomaavat, ja kauas kuuluvat silloin hätäiset huudot: tuolla tuolla, tänne tänne!

Kauan kesti ennenkun parru eli tanko oli saatu asetetuksi sopivaisen korkealle, ennenkun piiri oli merkitty sopivan laajaksi ja leveäksi, leikin säännöt vahvistettu ja arvalla ratkaistu, mikä puolue ensin lyö. Kumpikin puolue tavoitteli todellisia tai kuviteltuja etujaan eikä tarvinnut yhden puolueen suurta muutosta ehdottaa, kun jo toinen puolue kieltäytyi kivenkovaan esitystä hyväksymästä, vainuten siinä jotain salajuonta. Siinä sitten jankattiin kunnes vanhukset puuttuivat asiaan, huusivat milloin tuon, milloin tämän luokseen ja supattivat hänen korvaansa jotain, jonka pontena oli tavallisesti se, että hylkäämällä se ja se pieni etu on viekasteltava itselleen suurempi etu.