"Herra Jumala, mikä se oli!" Mutta pappi rauhoitti häntä ja sanoi, että se on kai vain joku, joka tuo lasta kastettavaksi tai ehkä joku kihlattu pari. Ovat jo usein koputtaneet; mutta Maikko ei kai taas tapansa mukaan ole kuullut. Sillä välin kun Maikko lähti avaamaan ovea, sytytti pappi kynttilän viedäkseen sen eteiseen ettei tulijain tarvitsisi kauan odottaa pimeässä. Ja kun Maikko sanoi ovelta: "Kirkkoherra, täällä on pari", niin astui pappi heti porstuaan.
Oven takana seisoivat Vreneli ja Uli, Vreneli Ulin selän takana. Pappi oli pienehkö, keski-ikäinen mies. Hänen päänsä oli kunnianarvoisa ja kasvot älykkäät, — niiden piirteet saattoivat tarpeen mukaan olla joko sangen ankarat tai sangen ystävälliset. Nyt nosti hän kynttilää korkealle päänsä yli ja tähysteli vähän kumarassa ulos ja huusi viimein:
"Mitä, Uliko se on. Ja tällä ilmalla! Ja tuolla takana kai Vreneli? Mutta johan nyt on kummat, tällä ilmalla! Ja Glunggen kunnon emäntä kun antoi teidän lähteä! Maikko, tulehan nyt heti pudistelemaan vähän näitä vieraita", huusi hän sitten ja "ota tuo huppu ja pane se kuivamaan." Maikko tuli lamppuineen eteiseen sangen mielellään. Sitten avasi papin rouvakin kynttilä kädessä ovea ja sanoi:
"Pyydä niitä toki tänne sisään, täällä on lämpimämpi kuin sinun huoneessasi ja ollaanhan me Vrenelin kanssa tuttuja."
Siinä seisoi Vreneli nyt kolmen kynttilän loisteessa Ulinsa ja oven välissä eikä tiennyt mihin ilkeäisi katsoa. Viimein otti hän turskin muodon päälleen ja tuli tervehtimään sievästi pappia ja hänen rouvaansa ja sanoi että täti ja serkku lähettivät paljon terveisiä. Ja oli olevinaan viaton kuin lammas.
"Mutta", rupesi pappi nyt salissa ihmettelemään, "miksi te läksitte tällaisella ilmalla? Ihanhan sinne on hukkua."
"Ei sopinut muulloin", vastasi Uli, joka nyt alkoi tuntea puolison velvollisuutensa ja tietää että halien pitää ottaa vaimon itsepäisyyden synti hartioilleen, ettei näyttäisi olevan akkavallan alla tai paljastaisi naisensa heikkouksia. "Emme uskaltaneet myöhästellä enää", jatkoi hän, "kun aiomme pyytää pastoria ilmoittamaan vielä sinne kotipuoleenkin, jotta ne ensi sunnuntaina kuuluttaisivat."
"Taitaa olla jo liian myöhäistä", sanoi pappi, "en tiedä, tokko posti enää menee ennen sunnuntaita niille seuduille."
"Sehän nyt olisi ikävää", sanoi Uli, "sitä minä en tullut ajatelleeksi."
Vreneli ei ollut tietäkseen koko jutusta, hän oli kuin ei se häneen kuuluisikaan. Ja hän vain puheli vilkkaasti papin rouvan kanssa pellavasta, joka oli näyttänyt niin kauniilta, mutta josta ei kuitenkaan tahtonut saada puhdistaessa mitään. Kun muodolliset asiat sitten oli selvitetty, sanoi pappi Ulille: