Illallisella istuttaessa pamahti yhtäkkiä läheiseltä kukkulalta laukauksia ja ne paukut säikäyttivät heitä niin, että he oikein hypähtivät penkeillään. Rengit ja päivätyöläiset ne siellä paukuttivat maailman kuuluville uuden isäntäväkensä kunniaksi laukauksia. Syvä ajatus on tuossa ampumisessa ja paukuttelemisessa, paha vain, että niissä niin monasti ihmishenget joutuvat vaaraan. Ei vongahtanut ilkeitä torventoitotuksia, eikä rattaiden kauhea, kihlaparille kateellinen tahika vihamielinen jyrinä häirinnyt rauhallista iltaa. Täti antoi heille monenmoisia neuvoja ja kehoituksia, laski väliin leikkiä ja toi vihdoin lämpöisiä kenkiä ja kintaita ja mitä vain keksi suojellakseen heitä huomiselta aamukylmältä. Varhain huomisaamuna oli lähdettävä hääretkelle. Uli tahtoi viettää häät kotipuolessaan, jossa Johannes-serkku asui. Hän sanoi, että häät tulevat siellä huokeammiksi; mutta oikeastaan ajoivat häntä sinne aivan toiset halut. Teki näet mieli näyttää kaunista morsianta ja komeita ajopelejä kotipuolelaisille.
"Niiden pitää nähdä, että minusta, hulttiosta, on tullut mies, ja minä tahdon kertoa monen hyödyksi ja onneksi, kuka minut on mieheksi kasvattanut ja millä tavoin." —
Yhtäkkiä vielä iltamyöhällä kutsui Jukka Ulin pikkutupaan luokseen ja sanoi:
"Minulla ei ole ollut tapana hyvin paljoa kehua ja imarrella. Monta sanaa minä en ole puhunut sinulle koko aikana, mutta kyllä kai sinä olet helposti nähnyt että minä olen aina ollut sinuun tyytyväinen? Enhän minä muuten olisi antanut sinulle tilaa vuokralle näin huokealla. Ainoallekaan ystävälleni en minä olisi antanut sitä näillä ehdoilla. Vävy kyllä kirjoitti minulle vielä eilen, ettei minun pitäisi antaa kaupan päällisiä niin paljoa, vaan pitäisi myödä elikot ja kilut kalut huutokaupalla. Saisin siten paljon rahaa, joka tuottaisi viiden, kuuden prosentin koron. Mutta minä en pane tavaroitani vasaran alle ja mitä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin! Vaan tässä olisi nyt sinulle vielä vähän minun tyytyväisyyteni merkiksi. Ota Uli, tämä käärö, siinä on hiukan huomisiin kustannuksiin. Minä tiedän, että sinä olet säästäväinen mies etkä aja liioin joutaviin rahojasi. Mutta huomenna ei sinun pidä kitsailla ja arkailla. Hyvä on kun on tarkka, mutta hääpäivänä ei saa venytellä joka kreutzeriä; se olisi paha enne; ei käy tavallisesti hyvin, kun nuorikko palaa kotiin nälkäänsä nukutellen."
Uli kursaili ensin ja kiitti jo kaikesta saadusta eikä sanonut tahtovansa enää mitään. Mutta otti vihdoin kuitenkin lahjan vastaan, vaikkei sanonut sitä tarvitsevansakaan, sillä olihan hänellä jo varattu rahoja häämenoihin. Silloin nauroi muori: "Kyllä kai niitä on, sen verran kun on, sen minä arvaan. Kyllä minä Ulin tunnen! Lienee joku taalari, mutta tuskimpa aikonet isompia särkeä."
"Niin", tuumi Uli, "kun hankkii rahansa kovalla työllä, niin kyllä sitä ajattelee, ennenkun niistä pulittaa batzinkaan. Enkä minä lainkaan ymmärrä, minkätähden yhtenä ainoana päivänä pitäisi heittää rahojaan kuin järveen. Heittää kaikki mitä on koko viikon ajalla koonnut hiellä ja vaivalla. Kyllä minä olen osannut ennen tuhlatakin. Mutta huomenna en aio säästää ja olen tuuminut, että olisi hauskaa, kun saisi entisen isännän ja emännänkin häihin. Pari kruunua tahi kuusikymmentä batzia minä antaisin mennä mielelläni." —
Silloin purskahtivat vanhukset nauramaan ja Jukkakin, ihme kyllä, nauroi:
"He he", sanoi hän, "eipä ole hätää, että joudut vararikkoon, jos aina niin kitsailet, vaikka vielä vieraitakin kutsut. Hyvä, kun paransin vähän kassaasi, muuten olisi Musta saanut nähdä nälkää ja sinä itse monta päivää olisit ollut happamillasi paljosta rahan menosta ja Vreneli kun annoit hänen kärsiä nälkää ja janoa häissä. Hyvää yötä!"
Mutta ei ollut hyvä Ulin yö. Kello kolmen aikaan aamulla aikoivat he lähteä; ei siis ollut monta tuntia lähtöön, mutta nekään eivät tahtoneet oikein kulua. Uli ei saanut unta silmiinsä: jos jotakin hän ajatteli ja piehtaroi levottomana vuoteellaan ja joka puolen minutin päästä hän katsoi kelloaan. Tuleva tärkeä tapahtuma painoi koko raskaudessaan hänen sieluaan. Ja armaat mielikuvat ne kujeilivat hänen aatoksissaan ja tuo suloisen suloinen Vreneli se loisteli hänen suljettujen luomiensa takana. Kauan ei kummitustiimasta ollut kulunut, kun hän jo nousi vuoteesta ja meni ruokkimaan ja sukimaan hevosta, jotta se olisi oikein komea. Siitä tehtävästä selvittyään meni hän kaivolle siivoamaan itseään. Silloin kietoutuvat jälleen nuo leikittelevät kädet hänen ympärilleen ja suloinen Vreneli soi taas hänelle aamutervehdyksen. Aavistuksesta oli Vreneli tullut kaivolle juuri samaan aikaan kuin Uli ja he kuhertelivat nyt kylmässä aamuilmassa kuten olisi lempeä iltatuuli suhissut. Ulin mielestä hävisi ahdistava ja painostava tunne ja ripeästi varustautui hän lähtöön. Pian oli hän valmis tulemaan tupaan kahville, jonka Vreneli oli keittänyt. Höysteiksi oli täti varustanut vielä vehnäleipää ja juustoa. Ei voinut tyttö oikein rauhassa istua pöydän ääressä, pelkäsi jotain unohtaneensa. Tarvittavat vaatteet tarkastettiin vielä kertaan ja sittenkin olivat tädin vuorikengät unehtua. Viimein oli Vreneli ihka valmiina matkatamineissa, suloisena ja ihanana. Piikatytöt, jotka uteliaisuus oli ajanut näin aikaisin levolta, katselivat ja kääntelivät häntä lampuillaan valaisten ja he olivat niin ihastuneet Vreneliin, että olivat ihan unohtaa, mitä tahroja öljy tekee ja kuinka tuli ne tahrat sytyttää. Kyllä oli vaara tarjolla Vrenelillä öljyn lähistöllä, tuprahtaa tuleen ja palaa.
Ah, noiden tyttörukkain lihallisissa sydämissä paloi vain se kaipuu, että kunpa hekin saisivat noin koreat vaatteet, jotta olisivat sitten yhtä kauniit kuin Vreneli. Kyllä hekin sitten saisivat ajaa niin pulskan pojan kanssa vihille kuin Uli.