"Hyvä kun käänsit heti puheesi tälle tolalle, aioin jo karata kiinni", sanoi Johannes. "Oikeassa olet, paha on monasti olla vaimoilla, mutta paha on miehilläkin, riippuen siitä tiedetäänkö ja uskotaanko, että elää se taivaassa Jumalakin. Missä usko puuttuu, siellä on piru isäntänä."
Sitten kutsuttiin heitä takatupaan. Siellä odotti pöydällä keitto,
mitta viiniä ja pieni kannu suloista teetä. Ravintolan emäntä sanoi:
"Minä tässä tuumin ja laitoin teetä nyt jo, juokoon nyt ketä haluttaa.
Toiset pitävät teestä, toiset ei." —
Rakastettavan taidokkaasti emännöi Vreneli, kaatoi laseihin ja tarjoili, kehoitti juomaan. Kaikista oli nyt oikein hupaisaa ja kodikasta olla. Uli rupesi puheisiin isännän kanssa ja kyseli jos jotakin; mitenkähän se karjatalous olisi järjestettävä; mitä Johanneksen mielestä olisi edullisinta kylvää sinne ja sinne. Mihin aikaan olisi sitä ja sitä kylvettävä; mihinkähän se ja se maaperä olisi kelvollista? Johannes neuvoi isällisesti ja teki taas puolestaan kysymyksiä ja Uli vastaili kokemuksensa mukaan. Eukkoväki ensin vain kuunteli, mutta sitten paisui Vrenelinkin sydän kysymysten paljoudesta ja hän pyyteli nyt neuvoa emännältä sataankin sellaiseen seikkaan, jotka emäntäihmisen pitää varsin visusti tuntea. Kertoi, miten hän ennen oli tehnyt sitä ja sitä, mutta eiköhän nyt olisi parempi tehdä se jollain toisella tavalla. Ilolla ilmaisi emäntä salaisuuksiaan, vaikka sanoikin usein:
"Kyllä taidat ymmärtää sen asian paremmin kuin minä. Minun pitää kanssa koetella sinun tapaasi."
Kodikas ja tuttavallinen seurustelu houkutteli seuraan kuuntelemaan ravintolan isännänkin emäntineen ja älykkäitä ihmisiä kun olivat, neuvoivat ja harkitsivat he parhaansa mukaan yhtä ja toista, miten olisi edullisinta sitä ja sitä tehdä. Ja he iloitsivat monesta kuulemastaan tiedosta. Ja kuta enemmän Vreneli ja Uli saivat neuvoja, sitä kiihkeämmin he näyttivät haluavan uutta vain ja sitä nöyremmin he kuuntelivat vanhusten kokemuksia ja painoivat ne tarkasti mieleensä. Eipä niitä mieliä turhuuksien muisteleminen painanut.
Iltapäivä kului loppuun ennenkun älyttiinkään. Yhtäkkiä valautti aurinko kultaisen heiasteensa huoneeseen ja kirkasti sen paisteellaan. He ihan säpsähtivät tuota väkevää leimua, luulivat tulipalon syttyneen. "Älkää pelästykö", sanoi emäntä, "aurinkohan se vain on. Se aina keväällä paistaa tänne mailleen mennessä."
"Herranen aika, niin myöhäkö nyt jo on?" sanoi Vreneli; "meidän täytyy lähteä, Uli."
"Eihän nyt ole vielä mitään kiirettä", sanoi ravintolan emäntä, "kuu nousee jo ennen pimeää."
"Kylläpä tämä iltapäivä kului!" sanoi Johanneksen emäntä! "Mihinkähän sitä joutuisi, jos aika aina olisi näin lyhyt."
"Niin minustakin", sanoi ravintolan emäntä. "Nämä ovatkin toisellaiset häät kuin tavallisesti, joissa ei ikävissä osata muuta kuin juopotella ja lyödä korttia. Ne ovat niin pitkäveteistä väkeä, että on hyvillään kun ne menevät matkaansa. Ja kun näkee pojan, joka ei häissään osaa muuta kuin kiroilla ja hosua lainatulla piipullaan, hosua kuin tavottelisi karistaa kuuta taivaalta, niin tekisi mieli antaa sitä korville ja antaa niin että kyllä pöyhkäpää menisi paikoilleen ja rupeisi puhumaan ihmisiksi kuten muutkin."