Mutta Bodenbauerin emäntä antoi Vrenelille kättä ja sanoi:
"Minä totisesti sinuun ihan mielistyin ja sinun täytyy luvata käydä pian meillä, muuten en laske sinua nyt menemään."
"Käyn minä, käyn toki", sanoi Vreneli, "kun vain ennätän. Minäkin olen puhunut Teille ihan kuin omalle äidilleni. Jos asuttaisi lähempänä, niin kävisin minä teillä liiankin usein. Mutta meillä on niin paljon huolta talosta emmekä me taida paljon joutaa, minä ja Uli. Mutta tulkaa te nyt meille, teidän täytyy luvata. Teidän lapsennekin ovat jo täyskasvuisia ja yhtä hyvinhän teillä käy työt, vaikka vähän pistäydyttekin vieraissa." —
"Kyllä minä tulen teille, se on varma ihan. Olenhan minä jo monasti sanonut Johannekselle, että mitenkähän ne nyt siellä Glunggessa jaksavat. Ja kuules, kun te rupeette tarvitsemaan sitä kummia, niin älkää nyt juosko hakemassa kaiken maailman muoria. Tiedänhän minäkin esittää teille yhden, joka ei ole takapero." —
"Hyvähän tuo on tietää", sanoi Vreneli hypistellen hämillään esiliinaansa nauhoja. "Pitää painaa mieleen ja muistaa, jos sattuisi, eihän sitä tiedä, mitä voi tulla."
"Tietääpä jotenkin varmaan", nauroi emäntä. "Siitä sitten nähdään, pidättekö te meitä missään arvossa vai ette."
Sillä välin oli Uli maksanut kestityksen ja valjastuttanut hevosen ja kaatoi nyt vielä kaikkien lasiin viiniä ja kehoitti juomaan läksijäismaljat. Silloin toi ravintolan isäntä uuden pullon ja sanoi:
"Vähän minunkin puolestani, en suinkaan minä ilmaiseksi tänne tullut juomaan." Hänestä oli ollut niin hauskaa, kun he olivat tulleet heille. "Antaisin joka hääpäivä vaikka pullon parasta jos saisin aina näin hyviä häävieraita; oli niin hupaisaa olla yhdessä." — Kun Johannes kuuli, että lasku oli jo maksettu, ei hän hellittänyt, ennenkuin isäntä toi vielä yhden pullon nyt hänen laskuunsa. Ja hyvästit jätettiin sitten hellemmät kuin monet sukulaiset keskenään, ja tähdet loistivat taas kirkkaasti taivaalla kun urhea Musta ripeästi ravaten vei tuota onnellista avioparia — taivaaseen.
Niin, rakas lukija, sillä Vreneli ja Uli ovat nyt taivaassa, s.o. he elävät keskenään vilpittömän rakkaasti ja Jumala on siunannut heitä neljällä pojalla ja kahdella tytöllä. Heidän hyvinvoipa varallisuutensa kasvaa päivä päivältä, sillä Jumalan siunaus on heidän onnensa; heidän niinillään on jalo sointu, sillä heidän pyrkimyksensä tähtää korkealle: saamaan nimensä taivaan kirjoihin! Mutta tuolle tasaiselle radalle eivät he päässeet yhdessä päivässä, vaan monen ankaran kamppailun jälkeen he määränsä saavuttivat. —
Huomaa se, rakas lukija!