Uli sanoi: "Täällä tullaan ihan yhtä hyvin toimeen olkoot he poissa tai ei. Osaanhan minäkin lypsää ja vedättää heiniä yhtä hyvin kuin hekin. Minä teen aluksi niiden molempien tehtävät ja luullakseni uudet saadaan hyvin pian. Vaan tehkää mitä tahdotte; minä lähden hyvin mielelläni. Minä kirjoitin jo eilen Johannekselle, että minä palaan pian hänen luokseen."
Tämä jo tepsi Jukkaan ja hän taipui kutsuttamaan tallimiehen ja lypsäjän sisään antaakseen heille palkan. Ensin nämä luulivat, että isäntä aikoo heitä vain torua ja alkoivat siis heti hirveästi röyhistellä kuten aikoen koko maailmaa uhmata. Mutta kun Jukka sitten mainitsi palkasta, niin sanoivat he, että kyllä he kernaasti lähtevät; mutta saisipahan isäntä sitten nähdä, miten käy kun Uli on potkinut talosta pois kaikki ne, jotka eivät ole hänestä mieleisiä! Lyököön isäntä rahat pöytään vain, kernaasti heidän puolestaan. Jo aikaa sitten olisivat he muualla voineet saada parempia palkkoja! Jukka alkoi epäröidä, mutta onneksi oli emäntä jäänyt tupaan ohjaamaan näitä lähtövankkureita jos ne rupeisivat tiellä takertumaan tai ojaan kellistymään. Ja emäntä sanoi nyt: "Anna, Jukka, niille palkka vain, mielelläänhän ne sanovat sen ottavansa! Niistä lurjuksista on jo kauan ollut vastusta; hyvä kun niistä viimeinkin pääsee. Toivon, että jo tänään laputtavat matkaansa." — Eivät he mokomaan taloon jääkään niin hetkeksi enää, sanoivat lypsäjät ja tallimies. Saavat heistä nähden tehdä heinäänsä vaikka Martin päivään saakka, hauskaa heistä vain! Ja kuta pikemmin pääsevät, sitä parempi!
Jukka työnsi molemmille rahat eteen.
Ulkona alkoi tuulla; hattarat kiisivät taivaalla, mustat longat, synkeät kuin tulevaisuus huolten raskauttamasta sielusta, kohosivat verkkaan taivaalle, linnut piiloittautuivat pensaisiin, kalat näppivät veden pinnalta hyttysiä, tuulispäät huiskauttivat, tupruttelivat heiniä ja pölyä korkealle ilmaan. Uli koetteli saada ennen sadetta heiniä suojaan niin paljon kuin mahdollista; tuvassa lypsäjä ja tallimies lukivat rahojaan ja hymyilivät ilkkuvasti Jukalle ja sanoivat: "Eikös nyt isäntäkin haluaisi lähteä apumieheksi niitylle? Kyllä nyt miehiä tarvitaan tällaisella heinäpoudalla." Tuuli tempasi heinät hangoista, hevosten harjat huiskivat, kuormat kiisivät rukoja kohti, haravoijanaiset hyppelehtivät kuin vasikat ja juoksuttivat ajajain jälestä helmallisittain heiniä häkkiin. "Hei, tässä!" huudettiin alaalta; väkevät hevoset kiisivät täyttä ravia; hankomiehet jälestä juosten nakkasivat vankkureihin hangollisen heiniä, jotka taitava ajaja otti avosylin polvillaan vastaan. — Suuria pisaroita alkoi ropista, tuuli yltyi, yksi hyppäsi hakemaan kuormaköyttä, nousi keikahtaen kuormalle ja köytti sen kiinni paksuilla nuorilla; touhuten puuhasivat haravoijat kuorman kimpussa ja sukivat siitä rippeet. Silloin tuli myrskypää, rankkasade räiski, jylähtelivät mustat pilvet, pöly pilvenä sadetta pakeni. Väkevät hevoset kiisivät vajaa kohti, täyttä laukkaa, mutta Ulin varma käsi niitä ohjasi. Hangot olalla juoksivat nostajat jälestä ja helmat korvissa hynttyyttivät viimeisinä haravoijat hassut, ja pudistelivat nauraen, pajattaen turvallisen katon alla vettä vaatteistaan. Vesi virtanaan lankesi, pauhasi, pitkäinen läimähteli ja valaisi hämärää, hataraa vajaa, jylinä kattoja kiersi; ja arkana, vakaana seisoi väki vajan suojassa Herran ajaessa jylisevin vaunuin heidän päänsä ylitse.
Päivä pimeni, huudettiin illalliselle, musta oli vielä taivas, mutta sade kohisi jo hiljaisemmin ja ukonjylinä eteni. Silloin tulivat tallimies ja lypsäjä pyhävaatteissaan sanomaan hyvästejä tovereilleen. Toiset ihan ällistyivät. "Mitäs nyt on tapahtunut?" — Kysykööt Ulilta, vastattiin, hän se nyt on isäntä tässä talossa, he lähtevät mieluummin matkaansa kuin ovat yksissä moisen kanssa; he eivät jäisi enää tänne rahasta mistään.
Kun he olivat saaneet tavaransa toisten huomaan ja luvanneet ne sitten haettaa pois jälestä päin; ja kun olivat ennustaneet toisille, etteivät hekään enää kauan täällä voisi olla, lähtivät he pois talosta kuten yölepakot yön selkään, huolimatta illallista, jota heille tarjottiin.
Uli ei nähnyt heidän menoaan, mutta kun hän kuuli, että he olivat lähteneet, putosi kuin leiviskän kivi hänen sydämeltään. Ja se lisätyö, jonka hän nyt sai heidän tähtensä, tuntui hänestä aivan kuin palkalta, ja hän oli iloinen. Poistui aivan kuin kaksi jarrua kunnon koneesta. Vaikka talossa nyt oli kaksi työntekijää vähemmän, saatiin kuitenkin aikaan enemmän kuin ennen. Tosin kyllä Uli ahersikin ihmeellisesti ja tuntui kuin hänellä olisi nyt ollut kahden, kolmen miehen voimat. Hän niitti ja hoiti samalla karjaa ja hioi viikatteet eikä viipynyt kuitenkaan kotona muita kauemmin; mutta hän osasikin sovitella työt hyvin yhteen ja suoritti pari kolme tehtävää melkein yhdellä rutaisulla. Vain noin sivumennen tekaisi hän sivutyön, johon toiselta olisi kulunut toista tuntia. Tästäpä vasta oikein näki, mikä on ero riuskan miehen ja köntyksen välillä. Vasta nyt voi Uli oikein koota työvoimat niin että kunkin työntekijän täytyi auttaa toistaan. Hänen johtonsa alla sai renkipoika aikaan saman kuin täysikäinen renki. Muista palkollisista ja päiväläisistä näytti nyt pahahenki eronneen. He olivat hyvin taipuisia ja toimeliaita. Tuntui melkein kun alkaisivat he jo tehdä työtä omasta innostaan. Ne, jotka ennen olivat juonitelleet pahimmin Ulia vastaan, olivat nyt, juonten saatua näin surkean lopun, kaikkein innokkaimpia työssä. He ihan kehuivat Ulia ja kertoivat hänelle mitä kaikkea se tallimies ja lypsäjä oikein olivat tehneet, sanoneet ja punoneet häntä vastaan. Ja jo monasti he muka olivat niitä varottaneet ja sanoneet, ettei tästä hyvää koidu; mutta mitenkäs he voivat mennä sekaantumaan niiden asioihin! Ja eiväthän he silloin vielä olleet Ulia tunteneetkaan niin kuin nyt.
Ja lypsäjä ja tallimies elelivät ilossa ja remussa läheisessä kapakassa ja kehuivat ja kerskuivat, millaisia poikia he olivat olleet ja eivät saaneet unta silmiinsä ilolta ajatellessaan ja odotellessaan, että mikähän sekamelska ja hävitys nyt Glunggessa tulee kun he ovat lähteneet pois! Ja meni ensimäinen päivä, ja silloin he sanoivat: kyllähän se vielä meni, mutta saas nähdä miten käy huomenna! Mutta huomenkin meni. Ja silloin jäivät he toivomaan kolmatta päivää. Mutta kolmaskin meni ja Glunggessa askarreltiin aivan ahkerasti ja levollisesti. Kukaan ei siellä piitannut heistä mitään. Ja katsos mokomaa: kun lypsäjä ja tallimies tulivat Glunggen palvelusväen näkemiin, niin eivät nuo entiset ystävät heitä enää olleet näkevinäänkään! Silloinkos alkoi heistä tuntua tukalalta, sillä kumpikin heistä oli odottanut, että heitä lähetettäisiin hakemaan ja pyytelemään takaisin. Ja kumpikin oli jo päättänyt, mitä hän silloin Jukalta vaatisi ja miten paljon tahtoisi lisää palkkaa. Mutta heitä ei haettukaan! Ja kukaan ei heistä piitannut. — Silloin lähetti tallimies Jukan luo salaisen lähetin, jonka oli noin kautta rantain saatava Jukka ymmärtämään, että tallimies olisi ehkä taipuisa tulemaan takaisinkin. Sillä oikeastaan oli muka lypsäjä yksin kaikkeen syypää, sehän se oli salakähmässä yllytellyt muita eikä tallimieskään ollut älynnyt karttaa hänen juomaan. Ja tallimies oli nyt muka pahoillaan ja tunnusti erehtyneensä. — Mutta lypsäjäpä lähettikin ihan samallaisen lähetin Ulin luo ja lupasi Ulille taalarin, jos Uli toimittaisi hänet takaisin entiseen paikkaan. Sillä tallimieshän näet oli kaikkeen syypää; ja jos ei tallimies olisi juonitellut, niin ei lypsäjänkään päähän olisi pälkähtänyt sillä tavoin vetelehtiä. Ja heti kun Uli ottaisi lypsäjän takaisin, kertoisi hän ihan juurta jaksain kaikki, mitä kaikkea se tallimies oikeastaan oli tehnyt. Sillä lypsäjä tiesi muka paljon yhtä ja toista, jota ei talossa vielä aavistettukaan.
Ulin ollessa viikatetta hiomassa, tuli Jukka hänen luokseen ja sanoi: "Tallimies olisi taipuisa tulemaan takaisin; se katuu nyt ja kuuluu sanovan, että lypsäjässähän se on kaikki syy. Taitaa olla parasta, kun pyydetään häntä tulemaan takaisin? Hän on tottunut talon tapoihin ja uusia täytyy kauan opettaa ja ohjata ennenkun ne saa mieleisikseen."
"Isäntä", sanoi Uli, "tehkää mitä tahdotte, mutta minä en vaan rupea enää mihinkään tekemisiin tallimiehen kanssa. Lypsäjä kuului luvanneen antaa minulle koko taalarin, jos puhun hänen puolestaan. Kuuluu sanovan, että tallimieshän se on kaikkeen syypää. Samallaisia ovat molemmat, yhtä luuta vuohen sarvet. Ja jos tulevat takaisin, niin varmaan alkaa riita uudestaan.