Kerran maleksi hän näin kallella kypärin katselemassa viljapeltoaan ja harmitteli, että ruis on huonoa; ja hän olisi mielellään syyttänyt laihon huonoudesta Ulia, mutta ei voinut, sillä Ulihan ei ollut vielä täällä ollessaan ehtinyt tätä peltoa muokata! Silloin tuli mylläri Jukan luo ja sanoi: "Sinullahan on oikein hyvä pelto, ruis tiheää ja pian kypsää! Ja sitähän minä aioin sinulta kysyä, että etkö sinä voisi antaa minulle nyt noin kolmeakymmentä mittaa? Tarvitsisin näet välttämättä enkä tiedä mistä saada." Jukka ja mylläri tekivät kaupat. Mutta sitten sanoi Jukka: "Etköhän tekisi minulle pientä palvelusta? Menisit ja houkuttelisit vähän isäntärenkiäni, lupaisit sille taalarin, jos se toimittaisi sinulle jyvät niin tai niin halvalla. En tiedä oikein mikä se on. Kehenkään ei saa tässä maailmassa liiaksi luottaa; sillä juuri kun luulee saaneensa oikein kunnollisen, niin onkin saanut kaikkein katalimman." — Mylläri tietysti lupasi ja meni eräänä iltana Ulin luo. Uli oli juuri lukemassa kirjettä entiseltä isännältään. Johannes pyysi Ulia koettamaan vain pysyä Glunggessa. Ulin oli oikein hartaasti puheltava ja selitettävä asioita Jukalle, ja aina suorin sanoin. Paljon parempi on heti puhua suoraan suunsa puhtaaksi kuin hautoa soppea sisässään; sillä salattu harmi kalvaa ja pilaa ihmistä ja viimein se puhkee ilmi sellaisella hillittömyydellä ja niin sopimattomana puuskana, että saa sen vuoksi sitten jälestä hävetä. Ja eihän Uli ole mikään tyttö hempu, joka kuolee harmista ja sydämen kivuista! Siksi ei Uli saa langeta toivottomuuteen. Kuta kärsivällisemmin totuttaa itsensä ristiä kantamaan, sitä keveimmäksi risti vähitellen tulee. Ja Ulin ei pidä vaatia kaikkia muutoksia yhtaikaa. "Kun olet saanut uudet palvelijat pestatuksi näiden kahden sijaan, niin älä heti rupea eroittamaan muita entisiä, jotka eivät ole sinusta mieleisiä. — Paljon terveisiä vain ja milloinkahan sinä tulet meille, meillä kaikilla on niin hirveän ikävä."
Tämän hartaan kirjeenlukijan luo tuli nyt mylläri, istuutui puhelemaan hänen kanssaan ja kehui Ulia korein sanoin; ylisteli tunkioita, ylisteli rehun paljoutta, näkyi sitä olevan yli talon tarpeen. Ja viimein, kauan kierreltyään, kaarreltuaan alkoi puhua tuosta jyväkaupasta. Hänen olisi näet saatava jyviä ja Jukallahan niitä olisi antaa. Mutta se nyt on niin kummallinen, se Jukka, ei sillä ole järkeä kaupan teossa. Ensin tahtoo se ihan mahdottomia, ja sitten sillä on tavaraa niin yllin kyllin, että se tuppaa sitä ihan puoli-ilmaiseksi. "Mutta minun ei sopisi nyt tällä kertaa odottaa sen uutta päähänpäläystä enkä voisi maksaa ihan järettömiä hintojakaan. Vaan tiedänhän minä, että sinustahan se kaikki riippuu, sinullahan täällä nyörit oikeastaan seisoo." Mylläri, pyysi siis Ulia puhumaan hänen hyväkseen Jukalle. Ja jos Uli hommaisi elot hänelle yhdeksällä kymmenellä batzilla, niin ei hän paria taalaria kitsailisi. "Yhdeksän kymmentä batzia on tosin liian paljon jo sekin, mutta minä tarvitsen välttämättä nyt jyviä enkä saa niitä muualta ennen elonkorjuuta." Uli sanoi, ettei hän tähän puutu, se on isännän asia. Mutta mylläri ei antanut perää, vaan kaivoi viimein taskustaan taalarin ja aikoi pistää sen Ulin kouraan. Mutta silloinkos Uli nousi ylös ja alkoi mylläriä haukkua! Mylläri on kelmi, kun koettaa yllyttää palkollista pahuuteen; hänellä ovat nähtävästi kolikot sangen tiukalla, koska luulee olevan muillakin! "Mutta minä en tahraakaan omaatuntoani yhden myllärikelmin vuoksi, vaikkapa antaisit minulle kaikki jauhot, mitä eläissäsi olet näistä taloista varastanut" j.n.e. Mutta siitäkös kivastui myllärikin lopulta ja sanoi, että on niitä tilallisiakin ehkä kehnompia kuin hän ja sellaisia, joiden laiseksi hän ei tunnustaisi itseään kuuna kulloissa ikänä. Eikä hän ole tätä tehnyt omasta alotteestaan, ei ikinä hän ole tehnyt vielä kellekään mitään pahaa.
"Kenenkäs alotteesta sitten sen teit?" kysyi Uli.
"No tottahan tuon nyt arvannet, koska olet kaikessa olevinasi niin viisas!" vastasi mylläri.
"Niin isännänkö?"
"Enkä sano mitään", vastasi mylläri, "mutta pitäisihän sinun tuo jo arvata".
Silloin Uli raivostui ja tuli samalla haikeille mielin, hänen rintaansa ahdisti niin että nielusta tuskin henki kävi ja suuret, raskaat kyyneleet vierivät hänen poskilleen ja hän heristeli nyrkkiään voimatta sanoa muuta kuin: "Vai niin" ja juoksi ylös kamariinsa. Mylläri puikki kiertoteitä kiireesti keittiöön ja sanoi emännälle, että pitää nyt heti joutua ja mennä sinne yliskamariin, mikä tulleekin Ulille. Mylläri arveli, että nyt on tehty tyhmyyksiä; ja sitten kertoi hän, miten hänet oli pantu kiusaamaan Ulia ja mitä Uli oli sanonut ja miten hän oli arvannut nämä isännän juoniksi. "Vreneli, mene nyt sinä katsomaan mitä se tekee ja tule sitten sanomaan", sanoi emäntä. Mutta emäntä meni miehensä luo ja sanoi: "Kyllä olet inhottavin ihminen maailmassa; eikö yksi kerta sinulle jo riittänyt? Sinulla on paras renki koko seudulla ja sinua riivaa piru kunnes saat sen ajetuksi talosta." Jukka sanoi, että ei saa luottaa liikaa kehenkään tässä maailmassa. "Ja vaikka sinä olisit ihan hassuna Uliin, niin sittenkin pitää minun pitää silmäni auki. Kuka ties miten kävisi, jos en minä olisi vähän varuillani. Vähässä ajassa ne ihmiset voivat muuttua. Ja koetellaanhan sitä hevosiakin, enkä minä ymmärrä, miksi ei saisi koetella ihmistä? Paljon enemmänhän niistä voi tulla tuhoa kuin hevosesta. Ja vaikkapa Uli olisi tuon taalarin ottanutkin, niin en minä siltä olisi häntä ajanut talosta. Olisinpahan vain tiennyt, miten paljon häneen voi luottaa."
"Mutta Jukka, luuletko sinä, että kunnon mies pysyy sellaisessa talossa, jossa häneen ei rahtuakaan luoteta, vaan aina koetetaan saada häntä loukkuun? Rehellinen ihminen ei siedä olla paikassa, missä aina näkee itseään epäiltävän."
"Voi sinua lasta, muori paha", sanoi Jukka. "Nykyään ajattelevat ihmiset etuaan eivätkä toisten epäilyksiä. Eikä se saa muuallakaan parempaa palkkaa kuin meillä. Kyllä se harkitsee ennenkun lähtee."
Sillä välin oli Vreneli mennyt ylös ja näki Ulin ajavan kapistuksiaan arkkuun ja kuumat kyyneleet vuosivat hänen poskiaan pitkin. Tuontuostakin tunkeutui hänen huuliltaan: "Voi perhana, voi perhana!" Vreneli tuli ovelle ja kysyi: "Mitäs sinä teet, mikäs sinulla on?" Uli ei vastannut pitkään aikaan mitään, kunnes Vreneli tuli vielä lähemmäksi. "Minä menen pois", sanoi Uli. "Älä huoli", sanoi Vreneli, "ei se maksa vaivaa; serkku on nyt sellainen mikä on, mitäs hänestä!" — Mutta Uli sanoi, ettei hän ole missään tottunut mokomaan kohteluun, missään ei ole hänelle oltu tällaisia. "Siinä se nyt on palkka, vaikka tehdä reuhtoo työtä ihan katketakseen ja koettaa tehdä isännälle hyvää minkä voi! Ja kyllä minä jo tiedän, mihin tämä viimein vie. Viimein se piru häpäisee minun nimenikin ja tekee minusta syyttömästi kelmin. Siis lähden ajoissa! Ottakoon, vanha hapan, uuden mistä saa. Minä olen ollut jo yli puoli vuotta täällä eikä se paholaisen ukon könttyrä ole vielä kertaakaan ollut minuun tyytyväinen!"