"Sellaistahan se on meillä toisillakin", sanoi Vreneli. "Minä hoidan koko ruokatalouden, mutta minulle ei se anna palkkaa mitään ja ilkeää vielä sanoa, että minä syön armoleipää. Jumala ties, mitä olisinkaan tehnyt, ellei tätiä olisi ollut. — Mutta, kuule, älä nyt tee meille tätä surua; sinä teet työt niin hyvin, meillä on nyt niin hyvä olla ja kaikki käy oikein ilolla. Ja ajatteles, miten lypsäjä ja tallimies sitten ilkkuisivat kun sinäkin joutuisit pois! Kylläpä ne muistaisivat toitottaa maailmalle, että sinä olet saanut potkut! Saisit puolustella itseäsi vaikka miten, pahaa ihmiset sinusta vain uskoisivat."
"Mitä minä itsestäni piittaan", sanoi Uli; "tällaista en enää siedä." Silloin tulla kyykki emäntäkin raskain askelin ja ähkien puhkien ylös ullakon portaita, sillä hänestä oli keskustelu yliskamarissa käynyt jo liian pitkäksi.
"Hyvä, että tulit", sanoi Vreneli, "sano nyt sinä sille, ettei hän olisi tuhma. Se aikoo mennä pois."
"Älähän nyt toki", sanoi emäntä. "Mitä pahaa me olemme sinulle tehneet?"
"Ette te mitään", vastasi Uli, "te olette olleet minulle niin hyviä, mutta isäntä on ilkeä eikä luota minuun, vaan tahtoo minusta kelmiä, ja mokoman palvelukseen en jää, en, en Jumal — — —"
"Älä siunaa", sanoi emäntä. "Ajattele nyt, että hän on vanha mies, täytyyhän sellaista vähän sietää. Ja olet sinä itsekin kerran hyvilläsi, kun sinua vanhana siedetään. Tällaista ei tapahdu enää ikinä, sen saat uskoa minun sanallani; ja jos jotenkin voimme sinua hyvittää, niin sano vain, me koetamme."
"Kyllähän te lupaatte", sanoi Uli, "tiedänhän minä sen, ettette te ole sellaisia, mutta — minkäs te miehellenne!"
"Kyllä, jos sikseen tulee. Hänen täytyy välistä minua pelätäkkin. Mutta tulkoon hän itse nyt puheillesi ja luvatkoon, ettei hän ikinä vasta koeta sinua kiusata ja panna ansaan. — Vreneli, mene ja sano ukolle, että hänen täytyy heti tulla tänne ylös."
Mutta Vrenelillä oli kova vastassa; Jukka sanoi: ikinä ei hän ole vielä renkiään kumarrellut eikä kumarra. Ja jos Ulia huvittaa nostaa tästä rajatonta melua, niin nostakoon; mutta houkuttelemaan ei hän Ulia tule.
Vreneli sanoi: "Mutta, serkku, tehän itse Ulia vihoititte, eikä hän teitä; jos tällainen olisitte minullekin, niin matkaani menisin."