Ja hurjistuneena aikoi hän loikata puutarhasta pengermälle kun yhtäkkiä tartutaan hänen paidan hihaansa ja pidetään siitä kiinni niin että se on ihan revetä. Ja kun hän kiukuissaan kääntää päätään ja aikoo lyödä tuota pitelijää, niin siinä seisoo Vreneli pelottomana ja vakaana. Uli ei lyönyt, mutta murahti raivoissaan:
"Laske irti!"
"En, minä en laske", sanoi Vreneli; "niin, katso nyt minua vain miten vihaisesti tahansa, mutta sinä et mene. Sääli sinua, Uli, Liisa on sinulle ilkeä, mutta juuri siksi täytyy sinun nyt olla häntä järkevämpi. Pysy nyt täällä äläkä ole hänestä piittaavinasikaan! Sekös Liisaa harmittaa. Jos nyt teet tyhmyyksiä, niin joudut kaikkien naurunalaiseksi ja sitä iloa en minä sinun sijassasi heille antaisi."
Uli ei tahtonut ottaa tätä puhetta kuuleviin korviinsakaan, vaan valitteli katkerasti, miten kelvoton Liisa oli hänelle ollut.
"Ole vain hyvilläsi", sanoi Vreneli; "minun asiani ei olisi virkkaa tästä mitään. Mutta kiittäisit jo polvillasi Luojaasi, kun kävi näin! Jos tuntisit Liisan niinkuin minä, niin et häntä huolisi vaikka hän omistaisi koko maailman."
"Olkoon miten olkoon", sanoi Uli, "mutta pois lähden minä tästä talosta ja paikalla. Pitäköön nyt vävy huolta talosta, kernaasti minun puolestani," "Yhä suurempia tyhmyyksiä vain", sanoi Vreneli. "Silloinkos vasta koko pitäjä sinulle nauraisi ja hirnuisi! Mitenkäs nyt sinulle muka kävi! Toiset sanoisivat, että sinut on potkittu talosta pois! Toiset, että sinuakos täällä muka narrattiin: luulit muka jo olevasi Glunggen isäntä. Ja sittenkös sinua pilkattaisiin! Ole nyt vain kuin ei juttu sinua koskisikaan, naureskelekin sille vielä! Siten ihmiset joutuvat ihan ymmälle eivätkä jätä sinua ainoastaan rauhaan, vaan vieläpä sanovat: siitä sen nyt näitte, ei Uli ole niin tuhma kuin luulette. Ulihan se Liisaa narrasi eikä Liisa Ulia."
"Oletpa koko hiiden velho", sanoi Uli, "mutta piru sittenkin on, jos rupean enää olemaan renkinä täällä —"
"— muuta kuin pestiaikasi loppuun", jatkoi Vreneli. "Lähde jouluna jos haluat. Minäkin ehkä lähden. Mutta nyt älä lähde. Älä tee minulle ja tädille tätä pahaa mieltä. Mitä piittaa Liisa siitä, jos sinä menet! Päinvastoin, se on vain hyvillään. Täti ja minä saamme sitten kantaa kaiken huolen; serkkuhan ei välitä koko menostasi muuta kuin että pääsee vain tädille motkottamaan. Minkäs me nyt sille mahdamme, että näin on käynyt? Mutta usko minua, onnettomaksi sinä vaan olisit tullut Liisankin kanssa ja onnettomaksi se herrakin vielä tulee, sen saat uskoa. Ja ehkäpä ne pettävätkin vielä toisiaan. Mene nyt vaan talliin ja anna sille töpöhännälle kauroja ja ole ihan siivolla. Ja usko minua, kaikki käy vielä aivan hyvin. Maailmassa on paras elää, kun ei aina ilmaise, miten sydäntä karvastelee."
"Taidat olla oikeassa", tuumi Uli, joka oli jo vähän rauhoittunut tästä pitkästä keskustelusta. "Mutta jos ei joskus saa purkaa sappeaan, niin ihanhan siihen pakahtuu. Kyllä olisi sietänyt sellaiselle vilpistelijälle kerran puhua suunsa puhtaaksi."
"No mukavaahan se on puhuakin, kun kerran jäät tänne. Tulee ehkä hetki, jolloin on paljon parempikin puhua kuin nyt. Niin, jospa olisit saanut taivaltaa samaa tietä kuin minä, niin tietäisit, ettei se sapen purkaminenkaan aina paljoa auta. Sellainen ihminen ei ole kavala kuin käärme ja vakava kuin kyyhkynen. Hätä sen on minulle opettanut. Mutta menehän nyt vain. Minun täytyy nyt lähteä keittämään ja kärventämään ruokia sille herralle ja kyllä nyt keitänkin niitä oikein sydämen halusta."