* * * * *
Kello oli neljännestä yli yhdeksän, kun rouva Arlington itse saapui heitä herättämään. Hän oli äkeä heille molemmille ja oli nähtävästi itkenyt. Lapset saivat aamiaisensa keittiöön.
Puolista syötäessä puhuttiin tuskin sanaakaan, eikä pöydässä tarjoiltu vanukasta. Herra Arlingtonilla, tukevalla, verevällä herrasmiehellä ei ollut aikaa siihen. Muut voivat istua nauttimassa sitä mielensä mukaan, mutta ei herra Arlington. Jonkun täytyi pitää huolta asioista, ellei niiden annettu joutua aivan rempalleen. Kun ei voinut luottaa toisten täyttävän velvollisuuksiansa ja siis kaikki huolenpito talossa ja sen ulkopuolella sälytettiin yksille hartioille, niin siitä oli luonnollisena seurauksena, että tuolle hartiaparille ei riittänyt kylliksi aikaa päättää aterioita kunnollisesti. Tämä oli alkusyynä englantilaisen maanviljelyksen rappeutumiseen. Siihen aikaan, kun maanviljelijäin vaimot, puhumattakaan heidän siihen ikään ehtineistä pojistaan ja tyttäristään, että saattoi odottaa heidän innolla käyvän käsiksi johonkin työhön heille tuhlattujen varojen ja heihin uhratun hoidon korvaukseksi — niin, siihen aikaan, kun kaikki olivat tarttuneet rattaaseen, oli Englannin maatalous kukoistanut. Mutta nyt, kun muut loivat niskoiltaan heille kuuluvan osan työtaakasta ja vastuunalaisuudesta, jättäen kaiken yksille käsivarsille…
Arlingtonin vanhimman tyttären varsin kuuluva huomautus, että isä olisi ehtinyt syödä kaksi lautasellista vanukasta sillaikaa kun hän puhui, sai herra Arlingtonin kadottamaan esitelmänsä langan. Aivan suorasukaisesti esitettynä se, mitä herra Arlington kait aikoi sanoa, oli, että hän ei koskaan ollut aikonut maanviljelijäksi — ei ainakaan alussa. Hankittuaan varman toimeentulon monivuotisella uhrautuvalla työllä muut miehet hänen asemassaan olisivat vetäytyneet hyvin ansaittuun lepoon. Mutta kun hän kerran oli antanut viekoitella itsensä tähän puuhaan ryhtymään, tahtoi hän tehdä tehtävänsä perusteellisesti; ja kaikkien muiden oli suoritettava osansa, taikka muuten kävisi hullusti.
Nielaistuaan lasinsa pohjasakat yhdellä ainoalla siemauksella herra
Arlington pilasi arvokkaan lähtönsä rajulla nikotuksella, ja rouva
Arlington soitti hurjasti kelloa kutsuakseen sisäkön korjaamaan ruuat.
Vanukas vietiin koskemattomana ihan kaksoisten silmien edestä. Se oli
valmistettu mustista viinimarjoista ja ruskeasta sokerista.
Sen päivän iltana rouva Arlington näkyy uskoneen huolensa kaksoisille, osittain omaksi huojennuksekseen ja osaksi näiden siveelliseksi hyödyksi. Jos hänellä, rouva Arlingtonilla, olisi ollut onni nauttia vähemmän hemmoitelleen äidin hoivaa, olisi kaikki saattanut käydä hyvin. Luonnostaan rouva Arlington oli toimelias ja tarmokas. "Neiti ikiliikkujaksi" oli hänen hoitajattarensa häntä aina sanonut. Mutta onnettomuudeksi oli tämän luonteenominaisuuden sallittu vaimentua, ja nyt arvattavasti ei enää ollut parannuksen toiveita. Perheen isä oli aivan oikeassa. Kun he asuivat Bayswaterissa Mincing Lanen varrella, meni taloudenpito kyllä näinkin mukiin. Mutta nyt oli toisin. Maanviljelijän vaimon pitäisi nousta kello kuudelta; hänen olisi huolehdittava, että kaikki muutkin olivat jalkeilla kello kuudelta; olisi valvottava palvelijoita ja pakoitettava ne täyttämään velvollisuutensa; lapsia tulisi äidin kehoittaa omalla esimerkillään. Järjestyskykyä siinä tarvittiin. Päivä oli jaettava, kullekin hetkelle määrättävä oma tehtävänsä. Mutta kun sensijaan aamukausi oli kulunut ennenkuin ehdittiin kunnolle kääntyäkään ja sekasorto muuttui yhä pahemmaksi viskatessa käsistä se, mihin jo oli ryhdytty, ja yritettäessä toimittaa kuusi asiaa yhtaikaa, muistamatta mitä oli tehty tai tekemättä jätetty, niin…
Tässä rouva Arlington kuuluu hyrähtäneen itkuun. Yleensä hän oli tyyni, hymyilevä, mitä herttaisin nainen, varsin miellyttävä emäntä, ellei häneltä muuta pyydetty kuin hilpeyttä ja päiväpaisteista esiintymistä. Kaksoiset kaiketi yhtyivät hänen kyyneliinsä. Vuoteisiinsa peitettyinä itsekseen he arvattavasti pohtivat asiaa perin vakavasti ja kauan, keskustellen kuiskailemalla, ja sitten nukahtivat, kunnes aamu toi uusia aatteita. Tuloksena oli, että seuraavana iltana, runsaiden leivosten kera nautitun teen ja illallisen välillä, kun Muldoon meni kolkutuksen kuultuaan itse avaamaan ovea, tapasi hän kaksoiset seisomassa käsitysten professorin portailla.
Ne kysyivät häneltä, oliko "haltiatar" kotona.
V. Kuinka asia kerrottiin rouva Marigoldille.
Ei tarvittu mitään sananlaskun höyhentä. Rouva Muldoon tavoitti puupenkkiä, mutta ei ulottunut siihen. Hän kosketti tuoliin, mutta se siirtyi syrjään. Vasta permanto hänet pysähdytti.