"Miksi haluatte tavata mademoiselle Malvinaa?" kysyi professori.
"Asia on hyvin yksityistä laatua", vastasi Victor.
"Aiomme pyytää häneltä suurta suosionosoitusta", sanoi Victoria.
"Olen pahoillani", virkkoi professori, "mutta hän ei ole sisällä. En ainakaan luule." — (Professori ei koskaan ollut siitä aivan varma. "Se livahtaa ulos ja sisälle aiheuttamatta isompaa rasahdusta kuin tuulen ajelema ruusunlehti", oli rouva Muldoonin selitys.) "Eikö olisi parempi, että kertoisitte minulle? Antakaa minun esittää asia hänelle."
Lapset katsahtivat toisiinsa. Ei mitenkään kävisi päinsä loukata viisasta ja oppinutta Christopheria. Sitäpaitsi on otaksuttavissa, että loihtijalla on useitakin keinoja saadakseen tietää ihmisten ajatukset.
"Se koskee äitiä", selitti Victoria. "Ajattelimme, eiköhän Malvina suostuisi häntä muuttamaan."
Professori oli lukenut Malvinasta. Hänen mieleensä välähti, että ihmisten muuttaminen aina olikin ollut tämän erikoisala. Kuinka olivat Arlingtonin kaksoiset sen saaneet selville? Ja minkätähden he tahtoivat äitinsä muutettavaksi? Ja mihin muotoon he halusivat hänet muutettavan? Tuntui hirveältä, kun sitä ajatteli! Professori kävi äkkiä niin ankaraksi, että jos kaksoiset olisivat nähneet hänen ilmeensä — sitä he hämärtyvän päivän valossa eivät toki nähneet, — he olisivat liiaksi peljästyneet vastatakseen.
"Minkävuoksi tahdotte, että äitinne muutettaisiin?" kysyi professori.
Jo pelkkä hänen äänensä säikähdytti heitä.
"Hänen omaksi hyväkseen", änkytti Victoria.
"Tietysti emme tarkoita, että hän muutettaisiin toiseen hahmoon", selitti Victor.