Mutta tuo toivorikas nuorukainen nauraa virnisteli kaikille jutuillemme ja vaati, että heti antaisimme uusia näytteitä taidostamme; ja nulikka oli valmis lyömään veikkaa kymmenen yhtä vastaan siitä, ettemme siihen kykenisi! —
Ystävyys on sivumennen sanoen sangen merkillinen asia; se antaa erinomaisia etuja ja oikeuksia. Sen suurin etuoikeus lienee se, että saa mielinmäärin haukkua ystäväänsä. Muistan erään varsin kuvaavan tapauksen. Kolme ystävääni lepäsi muutamakseen pensaistossa joen varrella, kun he näkivät veneen lähestyvän. Siinä istui tottumaton soutaja, joka ei tahtonut saada venettä tottelemaan airoja. Ystäväni luulivat soutajaa minuksi, mutta se olikin ventovieras herrasmies, joka oli aivan samanlaisessa puvussa ja lakissa kuin minä. Ja he alkoivat pilkata ja sättiä häntä ja hänen kömpelyyttään. He haukkuivat hänet pataluhaksi. On helppo arvata miten he nolostuivat vihdoin huomatessaan, että se olikin ventovieras. He pyytelivät anteeksi ja selittivät luulleensa häntä hyväksi ystäväksi.
Harris kertoi melkein samanlaisen tapauksen. Hän oli pari vuotta sitten oleskellut Boulognessa kesällä. Eräänä päivänä hän oli mennyt uimaan ja tullut kauvas ulapalle, kun hän odottamatta tunsi jonkun tarttuvan häntä niskaan ja painavan häntä veden alle. Hän ponnisteli raivokkaasti päästäkseen vapaaksi, mutta hänen vastustajansa tuntui olevan vahva kuin Herkules ja kaikki vastustus oli turhaa. Hän oli jo tukehtumaisillaan ja luuli viimeisen hetkensä lyöneen, niin että hän yritti kiinnittää ajatuksensa taivaallisiin asioihin, kun vihamies äkkiä päästi hänet vapaaksi.
Hieman toinnuttuaan Harris katseli ympärilleen saadakseen selville kuka oli yrittänyt häntä murhata. Ja murhamies seisoi siinä aivan hänen edessään sydämellisesti nauraen, mutta Harrisin kasvot nähdessään mies peräti ällistyneenä astahti pari askelta takaperin.
"Oh, suokaa toki anteeksi", hän nolostuneena änkytti, "minä luulin
Teitä erääksi ystävistäni!"
Harris sanoo, että oli onni, ettei mies luullut häntä sukulaiseksi; siinä tapauksessa hän varmaan olisi tukehtunut veteen! —
Purjehtiminen samoinkuin soutukin on asia, johon vaaditaan kokemusta ja taitoa — vaikken lapsuudessani sitä uskonut. Luulin, että purjehdus olisi pojille yhtä luonnollinen ja helppo asia kuin pallonlyönti. Tunsin erään toisen pojan, jolla oli sama mielipide, ja eräänä tuulisena päivänä aijoimme tätä urheilua koettaa. Asuimme silloin Yarmouthissa ja päätimme purjehtia Yarejokea ylös.
"Tänään on navakka tuuli", sanoi vanha kalastaja, jolta vuokrasimme purjeveneen. "On parasta, että herrat ottavat reivin sisälle, ja pitäkää vinhasti ylös tuuleen, kun tulette lahden suulle."
Lupasimme seurata neuvoa ja toivotimme reippaasti: "Hyvää huomenta", kun vene läksi vesille. Me ihmettelimme mitä "tuuleen" pitäminen oli ja mistä saisimme "reivin" sekä mitä sillä tekisimme sen saatuamme.
Soudimme, kunnes ei kaupunkia enää näkynyt. Edessämme oli avara ulappa ja puhalsi todellinen hirmumyrsky, niin että meistä oli sopiva aika ryhtyä hommaan.