Ja täten he osottivat minulle kiitollisuuttaan siitä, että olin soutaa raatanut heidät ja heidän kurjan vanhan veneensä koko matkan Kingstonista saakka, että olin hoitanut heitä, pitänyt huolta heidän mukavuudestaan ja työskennellyt kuin orja heidän puolestaan. Mutta semmoinen on maailma. Se palkitsee kiittämättömyydellä hyvät työt!
Ratkaisimme riidan tällä erää siten, että Harris ja George soutaisivat veneen kappaleen matkaa Readingin ohi, ja minä sitten astuisin airoihin. Ei suinkaan ole hauskaa soutaa kihnuttaa raskasta venettä virtaa ylöspäin. Nuorena, kauvan, kauvan sitten minä pidin moisesta tehtävästä, mutta nyt jätän sen kernaasti nuorempien toimeksi.
Olen huomannut, että vanhat venemiehet ylipäänsä ovat hyvin vaatimattomia, kun tulee kysymys rasittavasta soutamisesta. Vanha venemies kernaimmin lepää patjoilla veneen pohjalla ja innostaa soutajia kertomalla ihmeellisistä urostöistä, joita on muinoin suorittanut.
"Tätäkö te sanotte rasittavaksi!" tokasee hän maaten mukavassa asennossa piippu hampaissa ja antaen vasta-alkajien hiki hatussa kiskoa venettä jokea ylöspäin. "Mitä sitten sanotte Jim Bafflesista, Jackista ja minusta, jotka viime kesänä yhtenä iltapäivänä soudimme Marlowista Goringiin saakka lepäämättä välillä kertaakaan. Muistatko vielä sen retken, Jack?"
Jack, joka on laatinut itselleen keulaan mukavan leposijan päällystakeista ja peitteistä ja vetänyt makeita unia viimeisen kahden tunnin aikana, Jack herää nyt, kun ystävä vetoaa häneen ja muistaa hyvästi koko tapauksen. Hän muistelee myös, että heillä tuolla retkellä oli tavattoman voimakas vastavirta koko ajan — sekä navakka vastatuuli.
"Tuota matkaa oli lähemmä 34 penikulmaa, luulisin minä", lisää edellinen puhuja ja sijoittaa vielä uuden tyynyn päänsä alle.
"Ei, kyllä sinä nyt hieman liioittelet, Tom", mutisee Jack moittivasti.
"Sitä oli korkeintaan 33 penikulmaa."
Tämän keskustelun jälkeen he taas väsyneinä nukahtavat. Ja airoja hoitavat kiltit nuorukaiset ylpeilevät kunniasta, että saavat soutaa kahta niin etevää soutu-urheilijaa kuin Jack ja Tom ovat — ja soutaa rehkivät kahta uutterammin.
Nuorena ollessani minäkin hartaudella kuuntelin vanhempien ystävien kertomuksia. Nielasin ne kuin kala ahmii syötin, sulatin jokaisen sanan ja tulin saamaan lisää. Mutta nykyajan nouseva sukupolvi ei näytä enää yhtä sokeasti luottavan vanhempien ihmisten sanoihin kuin menneitten aikojen nuoriso. Me — Harris, George ja minä — otimme viime kesänä erään keltanokan mukaamme joelle, ja me kerroimme hänelle koko matkan laivurijuttuja ihmeellisistä urotöistä, joita olimme tehneet.
Ensin syötimme hänelle tavalliset jutut — nuo vanhat, sammaltuneet valeet, joita vuosikausia oli joella kerrottu — ja me lisäsimme seitsemän aivan uutta, omatekoista juttua, ja pitkän, jännittävän tarinan, joka tavallaan perustui tositapaukseen (me emme todellisuudessa olleet seikkailun sankareita, vaan eräät ystävämme); me teimme pieniä muutoksia ja lisäyksiä kertomukseen ja annoimme sille soveliaan värityksen — sanalla sanoen: se oli oivallinen juttu, jonka lapsikin olisi vahingotta voinut sulattaa.