"Kyllä siitä iltapäivällä nousee aika jyry, saattepa nähdä", sanoimme.
"Ja miten nuo hupakot saavat vettä niskaansa!"
Kello yhden ajoissa tuli emäntämme kysymään emmekö aikoneet käyttää hyväksemme kaunista säätä.
"Ei", vastasimme naurahtaen merkitsevästi, "me emme aijo kastua."
Ja kun iltapäivä vieri menojaan eikä sadetta kuulunut, lohdutimme itseämme sillä, että se tulisi sitä kiihkeämpänä, aivan odottamatta, kun ihmiset olivat kotimatkalla eivätkä voisi päästä katon alle, joten he kastuisivat sitäkin enemmän. Mutta ei satanut pisaraakaan ja ihanaa päivää seurasi ihana yö.
Seuraavana aamuna luimme, että tulisi olemaan "oikein kaunis, lämpöinen päivä". Valitsimine siis ohuimman kesäpuvun ja läksimme ulos ilman päällystakkia. Puolen tunnin kuluttua alkoi sataa kuin saavista kaataen, tuuli kääntyi koleaksi pohjatuuleksi ja näin suloisena pysyi sää koko päivän, niin että tulimme kotiin peräti vilustuneina ja reumatismilla ladattuina ja saimme heti mennä vuoteelle.
Sää on jotakin, joka kokonaan menee minun horisonttini yli — siitä ei koskaan pääse selville. Ja ilmapuntari on yhtä epäluotettava ja oikullinen kuin sanomalehtien "Ilmatiedotkin."
Asuin viime kevännä eräässä Oxfordin hotellissa. Siellä oli semmoinen kone seinällä. Sinne tullessani näytti se "pysyvää kaunista", vaikka sade valui virtoinaan ja oli sitä tehnyt koko päivän. Se oli käsittämätöntä. Minä naputin ilmapuntaria ja viisari siirtyi heti "jotenkin kuivan" kohdalle. Kengänharjaaja pysähtyi ohikulkiessaan ja virkkoi, että se luultavasti ennusti huomispäivän säätä. Minä lausuin edellytyksen, että kone kenties muisteli mielessään kaksi viikkoa takaperin vallinnutta säätä, mutta harjaaja ei lainkaan ollut samaa mieltä.
Seuraavana aamuna naputin taas tuota salaperäistä kojetta ja se nousi yhä ylemmäksi, vaikka satoi entistä kiihkeämmin. Keskiviikkona uudistin saman kokeen ja viisari siirtyi nyt "pysyvän kauniin", "kuivuuden" ja "ankaran kuumuuden" ohitse, kunnes metallinaula ehkäisi sen liikkeen ja se ei enää päässyt nousemaan.
Se yritti kyllä tehdä parastaan, mutta koneisto oli siten rakennettu, ettei se voinut innokkaammin ennustaa kaunista säätä menemättä rikki. Viisarilla oli kyllä hieno aikomus nousta ylemmäksi ja ennustaa katovuotta, auringonpistoja, samum-tuulta ja maanjäristyksiä, mutta tuo vietävän naula oli tiellä ja se sai tyytyä osottamaan tuota jokapäiväistä: "ankara kuumuus."
Ja koko ajan valui sade taukoomatta, niin että kaupungin aliosa oli tulvaveden vallassa, sillä joki oli paisunut yli äyräittensä.