Harjaaja arveli, että joskus vastedes saisimme pitkällisiä kauniita ilmoja, ja hän osotti ilmaprofeetan yläreunassa olevaa lausepartta, että (sää) "jota kauvan ennustetaan kestää myös kauvan; pikaan osotettu, pikaan vaihtuu."
Kaunista säätä ei kuitenkaan kuulunut — ei ainakaan sinä kesänä.
Otaksun, että kone tarkoitti seuraavaa kevättä.
Säästä ei kukaan ihminen tiedä edeltäkäsin, eikä sitä kannata surra, Sää on kyllin kurja tullessaan, ilman että sitä edeltäkäsin tarvitsee tietää. Silloin kun haluamme kaunista säätä, olemme kuitenkin hyvin kiitolliset ennustajalle, joka sitä meille povaa. Rakastamme vanhaa ukkorahjusta, joka pilvisenä aamuna antaa katseensa kiertää taivaanlaella ja lohduttavasti virkkaa:
"Tiedättekö, herra, kyllä se siitä vielä kirkastuu päivän päälle, saattepa nähdä."
"Se mies tietää kyllä mitä sanoo", sanomme me, kiittelemme häntä ja jatkamme matkaa. "Ihmeellistä miten viisaita tuommoiset vanhat äijät ovat."
Ja me olemme sydämessämme ukolle kiitollisia, eikä tämä tunne katoo, vaikkei ilma selviäisikään, vaan sataisi koko päivän.
"Tekihän mies parastaan", arvelemme.
Mutta sitä kohtaan, joka ennustaa meille huonoa säätä, tunnemme vihaa ja katkeruutta.
"Tuleekohan tästä tänään vielä pouta, luuletteko?" huudamme reippaasti ohikulkiessamme.
"Sitä en luule, hyvät herrat. Kyllä tämä sade pitää päälle koko päivän", vastaa ukko ravistaen päätään.