Vihdoin hän tokasi:
"Onko herra vieras täällä? Ette asu täällä?"
"En", minä vastasin, "siinä tapauksessa ei Teitä olisi enää elossa, jos asuisin täällä."
"No, kai Te sitten tahdotte katsoa hautoja — ja ruumisarkkuja?"
"Te valehtelette", vastasin julmistuneena; "en tahdo nähdä hautoja — annan palttua haudoillenne! Mitä minä niistä välitän? Meidän perheellämme on omat hautansa. Setä Podgerilla on perhehauta Kensal Greenissä, ja se on koko seudun ylpeys; äidinisäni hautaholvissa Bow'in luona on tilaa kahdeksalle vieraalle ja täti Susannan haudalla Finchleyssä on hautakivi, johon on veistetty kahvikannu seppeleen ympäröimänä, ja se maksaa monta puntaa. Kun tarvitsen hautoja, menen johonkin näistä paikoista nauttimaan. En pidä väliä vieraista haudoista. Vaikka — kun Te olette haudattu, voin tulla katsomaan hautaanne. Siinä kaikki, mitä voin hyväksenne tehdä."
Ukko purskahti itkuun ja sopersi, että eräällä haudalla oli kivi, jota toiset pitivät ihmisruumiin jätteenä, toisella haudalla taas oli kirjoitus, jota ei kukaan osannut selittää.
Se ei saanut sydäntäni heltymään ja ukko sopersi murtuneella äänellä:
"Ettekö myöskään tahdo nähdä maalattua akkunaa?"
Kun ei sekään tepsinyt minuun, veti hän parhaan valttinsa esiin. Hän tuli luokseni ja kuiskutti korvaani:
"Minulla on myös pari pääkalloa hautaholvissa; tulkaa katsomaan niitä. Tehän olette nuori herra, ja matkustatte huviksenne. Tulkaa katsomaan kalloja."