KAHDEKSAS LUKU.
Välillistä rahankiristystä. — Oikea menettely. — Rantojen omistajien
itsekkyyttä. — Kieltotauluja. — Harris on epäkristillisellä päällä.
— Hienot kekkerit. — Kahden nuorukaisen tunnoton käytös. —
Tarpeettomia huomautuksia. — George ostaa banjon.
Me pysähdyimme Kemptonin puistoon piilipuiden varjoon ja murkinoimme. Se on varsin kaunis paikka: kaunis ruohokenttä, tuuheat puut ja näköala joelle. Me olimme juuri päässeet kolmanteen ruokalajiin — leipää ja hedelmähilloa — kun muuan herra paitahihasillaan ja lyhyt piippunysä hampaissa tuli luoksemme ja kysyi tiesimmekö tekevämme vahinkoa vieraan alueella. Me sanoimme, ettemme olleet asiata tarpeeksi punninneet voidaksemme tulla määrättyyn johtopäätökseen, mutta jos hän kunniasanalla vakuutti meille, että teimme vahinkoa, tahdoimme empimättä sen uskoa.
Hän vakuutti sen ja me kiitimme häntä. Mutta hän seisoi siinä yhäti ja näytti äreältä, jonkavuoksi kysyimme voimmeko vielä tehdä hänelle jonkun toisen palveluksen, ja Harris, joka on hyväsydäminen, tarjosi hänelle leipää ja hilloa.
Otaksun, että mies kuului johonkin yhdistykseen, jossa täytyy vannoa kieltäyvänsä nauttimasta leipää ja hilloa; sillä mies kirosi karkeasti — luultavasti häntä harmitti, että olimme saattaneet hänet kiusaukseen tarjoomalla kiellettyjä tavaroita — ja sanoi, että hänen velvollisuutensa oli ajaa meidät tiehemme.
Harris virkkoi, että jos se oli velvollisuus, oli se myös täytettävä ja kysyi mitä keinoa mies piti tehokkaimpana sen toimeenpanemiseksi. Harris on rotevavartaloinen mies, N:o 1:n kokoa niin sanoakseni, ja näyttää varsin vahvalta. Mies mitteli häntä kiireestä kantapäähän ja sanoi menevänsä isäntänsä puheille, sitten hän palaisi ja nakkaisi meidät molemmat jokeen.
Emme sen koommin nähneet koko miestä; tietenkin oli hänen tarkoituksensa kiristää meiltä shillinki tahi pari uhkauksillaan. On olemassa koko joukko kulkureita, jotka kesäisin hankkivat itselleen sievät rahat kulkemalla pitkin jokivarsia ja ahdistamalla herkkäuskoisia huviretkeilijöitä. He tavallisesti sanovat, että maanomistaja on heidät lähettänyt. Heidät nolaa parhaiten ilmoittamalla nimensä ja osotteensa, niin että omistaja, jos hyväksi näkee, voi nostaa kanteen ja vaatia korvausta "vahingosta", jonka hänen maansa on kärsinyt siitä, että sillä on istuttu. Useimmat ihmiset ovat kuitenkin niin käsittämättömän laiskoja ja pelkureita, että he mieluummin selviävät asiasta maksamalla vaaditun summan ja täten elvyttävät noiden keinottelijoiden yritteliäisyyttä, sen sijaan että tarmokkaalla käytöksellä tekisivät siitä lopun.
Usein kyllä tapahtuu, että maanomistajat todellakin ovat moitittavia. Heidän itsekkyytensä ja ahneutensa kasvavat vuosi vuodelta. Jos he saisivat menetellä mielensä mukaan, niin he ehkäisisivät kaiken liikkeen Thamesjoella. Nytkin jo he tekevät parastaan joen poukamissa ja sivuhaaroissa. He tukkivat uoman paaluilla, jännittävät ketjuja joen poikki ja naulaavat suuria "kieltotauluja" jokaiseen puuhun. Nuo samaiset kieltotaulut herättävät minussa kaikki huonot vaistot vireille. Tahtoisin repiä irti mokomat julistukset ja takoa niillä tekijänsä pääkuorta, kunnes henki on lähtenyt; sitten kaivaisin hänelle haudan ja pystyttäisin "kieltotaulun" sille muistomerkiksi.
Ilmaisin tunteeni Harrisille, ja hän sanoi, että hänessä nuo samat tunteet olivat vielä paljon kiihkeämmät. Hän ei ainoastaan halunnut surmata miestä, joka oli naulannut taulut paikalleen, vaan piti tarpeellisena teurastaa myös koko hänen perheensä, sekä ystävät ja sukulaiset ja vihdoin polttaa hänen talonsa poroksi.
Minusta meni moinen verenhimo sentään liian pitkälle, ja sanoinkin sen
Harrisille, mutta hän vastasi: