Hetki hetkeltä saapuu yhä uusia joukkoja rantaan. Kypärit ja haarniskat kiiltävät auringossa, aseet kilahtelevat ja moni ylhäinen herra saattueineen saapuu tänne torvien toitottaessa ja lippujen liehuessa. Vasallit ja asemiehet kokoontuvat lääniherrojensa ympärille — tämä on vilkas, kaunis, värikäs näky, jota kyllä kannattaa katsella.
Läheiset rinteet ja joen molemmat rannat ovatkin tulvillaan uteliaita katsojia, kaupunkilaisia, ällisteleviä maalaisia lähitienoilta ja paljon muuta väkeä. Kullakin on oma käsityksensä odotetusta tapahtumasta: toiset puhuvat innostuksella päivän merkityksestä, mutta harmaapäiset, kokeneet vanhukset ravistavat epäilevästi päätään: he ovat usein ennenkin kuulleet moisia kauniita lupauksia annettavan, joita ei kuitenkaan ole pidetty.
On jo myöhäinen aamupäivä; me ja kaikki kansa olemme kärsivällisesti odottaneet. Tuntikausia ovat lakeijat seisoneet linnan venelaiturilla vartioimassa upeaa, matoilla ja kultakoristeilla sisustettua venettä, jossa Juhani-kuningas aikoo kulkea saarelle — allekirjoittamaan kansansa vapaudenkirjaa!
Toki vihdoinkin! Tuolla ratsastaa kuningas rantaan hovimiestensä ja valtakunnan ylimysten seurassa. Majesteetin kasvot ovat kalpeat, katse arka, häilyvä. Hän lienee nukkunut huonosti, eikä ihmekään — sokeudessaan ja kevytmielisyydessään on hän joutunut semmoiseen asemaan, että hänen pakosta täytyy suoda vapaus alamaisilleen. Hän koettaa kuitenkin salata tunteitaan: suopealla hymyllä ja armollisin sanoin tervehtii hän ylhäisiä herroja, jotka ovat saattaneet hänet moiseen nöyrytykseen. Mutta koko ajan hän vilkuilee ympärilleen nähdäkseen miten lukuisilla joukoilla hänen korskat alamaisensa ovat saapuneet, ja miten paljon hänen omia muukalaisia soturejaan on saapuvilla.
Onkohan todella jo liian myöhäistä? Odottamaton hyökkäys vain hänen vieressään seisovien ylimysten kimppuun — he eivät moista yllätystä osaa odottaakaan — reipas käsky hänen ranskalaisille sotureilleen ja nuo uppiniskaiset, kapinoivat ylimykset saisivat katkerasti katua päivää, jolloin olivat nousseet vastustamaan hallitsijaansa, Herran voideltua. Voimakas luonne saisi kyllä pelin vieläkin kallistumaan voittoon. Voi, olisipa Richard-vainaja ollut tässä hänen asemassaan! Vapauden malja olisi silloin jälleen tempaistu Englannin huulilta, ja vapauden päivänkoitto siirtyisi vuosisadan tulevaisuuteen.
Mutta Juhani-kuninkaan sydän masentuu nähdessään niin paljon tuikeita, päättäviä kasvoja, hän antaa soturiensa vetäytyä taustalle ja astuu upeasti koristeltuun purteen, minne ylimykset — oikea käsi miekan kahvalla — seuraavat häntä ja vene lähtee liikkeelle.
Verkalleen kulkee vene tuon lyhyen matkan joen poikki saareen, jota vielä tänäpänä nimitetään Magna Charta-saareksi. Kuningas astuu maihin, ja me odotamme jännityksellä, kunnes lukemattomista suista lähtevä riemuhuuto tärisyttää ilmaa: Englannin vapauden temppeliin on, kuten kaikki tiedämme, laskettu sen tukevin peruskivi.
KAHDESTOISTA LUKU.
Henrik VIII ja Anna Boleyn. — Miten tukalaa on asua samassa talossa kuin rakastava pari. — Kova aika Englannin kansalle. — Tukala yösijan saanti. — Kodittomina ja turvattomina. — Harris valmistaihe kuolemaan. — Enkeli saapuu avuksemme. — Odottamattoman ilon vaikutus Harrisiin. — Pieni illallinen. — Murkina. — Suunnaton hinta, sinapista. — Itsepäinen säilykeastia. — Maidenhead. — Me purjehdimme. — Kolme kalastajaa. — Meitä kirotaan.
Minä istuin joen äyräällä syvissä mietteissä, mielikuvitukseni oli palannut takaisin ammoin sitten vierineisiin tapauksiin, kun George huomautti, että jos olin jo kylliksi levännyt, miksen auttanut häntä astioiden pesussa? Täten minut rutosti tempaistiin menneistä, kunniakkaista ajoista runottomaan nykyaikaan ja minä palasin veneeseen, puhdistin paistinpannun puupuikolla ja heinätupolla sekä kirkastin sen vihdoin Georgen märällä paidalla.