"Olen pahoillani, sir", vastasi tämä, "mutta pelkään etten voi niitä teille toimittaa."
"Oh, joutavia", sanoi George, "ei sillä niin väliä ole. Kaksikin vuodetta riittää. Voihan kaksi meistä nukkua samalla vuoteella, eikö niin?" jatkoi hän kääntyen Harrisiin ja minuun.
Harris sanoi: "Oh, vallan mainiosti"; hän otaksui, että George ja minä vallan hyvästi voisimme nukkua yhdessä.
"Olen pahoillani sir", toisti isäntä, "mutta meillä ei todellakaan koko talossa ole ainoatakaan vapaata vuodetta! Päinvastoin on meidän jo täytynyt sijoittaa, kaksi, jopa kolmekin gentlemania samaan sänkyyn; en voi sille mitään, hyvät herrat."
Tämä oli meille koko kolaus!
Mutta Harris on vanha, kokenut matkailija, hän tointui pian ja ystävällisesti hymyillen virkkoi:
"Vai niin, sepä on ikävä juttu. Mutta kyllä me keksimme keinon. Tehän voitte antaa meidän nukkua biljardisalissa."
"Voi, hyvät herrat! Kolme gentlemania nukkuu jo biljardipöydällä, ja kaksi on sijoitettu kahvihuoneeseen. En mitenkään voi antaa herroille yösijaa."
Me poimimme tavaramme lattialta ja menimme "Manor House'en." Se oli pieni, sievä rakennus. Minä sanoin pitäväni siitä enemmän kuin edellisestä paikasta. Harris sanoi: "Aivan oikein", tämä oli sievä paikka ja eihän meidän ollut pakko katsella tuota punatukkaista herrasmiestä; eihän miesparka todellakaan ollut itse syypää hiustensa tulipunaiseen väriin.
Harris puhui miehen tukasta filosoofin tyyneydellä.