"Nyt luulen voivani selittää arvoituksen", virkkoi George palaten haaveiden maailmasta todellisuuteen, "tässä on tapahtunut maanjäristys."
Ja hän lisäsi lievän kaipauksen sävy äänessään: "Toivon ettei hän olisi ryhtynyt leikkaamaan piirakkaa."
Koneellisesti me kiinnitimme katseemme ruohotörmälle, missä Harris ja piirakka viimeisen kerran oli nähty maanpinnalla, ja katso! veremme hyytyi suonissa ja hiuksemme nousivat pystyyn kauhusta, sillä törmän takana näimme Harrisin pään — ei mitään muuta paitse hänen päänsä — pistävän esiin ruohostosta! Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja niillä asusti suuttumuksen kiihkeä sävy!
George tointui ensiksi.
"Sano!" hän huusi, "kerro meille oletko elävä vai kuollut ja missä muu ruumiisi on?"
"Pidä suusi, typerä aasi!" virkkoi Harrisin pää. "Tiedän että teitte sen tahallanne."
"Teimme — mitä?" tokasimme George ja minä.
"Mitäkö! Sysäsitte minut istumaan tänne — tähän kirottuun kuoppaan!
Kas tässä, ota piirakka ja auta minua ylös!"
Ja syvältä maan sisustasta — niin meistä näytti — ilmestyi ilmoille piirakka pahasti vahingoittuneena ja muserrettuna, ja sen perässä kapusi Harris — tomuisena, multaisena ja kastuneena.
Mitään aavistamatta oli hän istahtunut syvän kuopan reunalle, jonka pitkä, rehevä heinä kokonaan salasi näkyvistä. Nojautuessaan hieman taaksepäin hän suinpäin syöksyi sinne piirakoineen kaikkineen.