"Ahaa, vanha lurjus!" murisi Montmorency näyttäen hampaitaan. "Kyllä minä opetan sinut härnäämään, rehellisesti työtä tekevää, kunniallista koiraa! Maltahan, senkin kurja, pitkäkärsäinen, nokinaamainen, tuhiseva nahjus! Tulehan tänne! Kas tässä saat!"
Ja hän ryntäsi pienen kattilaraukan kimppuun ja tarttui sen nokkaan.
Samassa keskeytti illan rauhallisuutta sydäntä vihlova, vertahyydyttävä ulvonta, ja Montmorency jätti veneen ja juosta laukkasi pitkin saaren rantoja 25 penikulman nopeudella tunnissa. Vähä väliä se pysähtyi ja kaivoi kuononsa kosteaan multaan.
Siitä päivästä lähtien Montmorency katselee kattilaa inholla, epäluulolla ja vihalla. Heti sen nähdessään hän murahtaa ja luikkii aika kyytiä tiehensä häntä koipien välissä. Ja loppumatkalla hän, joka kerta kun kattila pantiin tulelle, tahtoi hypätä veneestä, ja tavallisesti hän istuikin rannalla odottamassa, kunnes koko teehomma oli ohitse.
Illallisen jälkeen George otti esille banjonsa ja aikoi ruveta soittamaan, mutta Harris vastusti. Hän sanoi päätänsä särkevän ja ettei hän jaksanut kuulla musiikkia. George sanoi, että soitanto siinä tapauksessa tekisi hyvää — sehän rauhoittaa sairasta hermostoa ja poistaa täten päänkivun. Ja hän soitti pari kolme tahtia, jotta Harris saisi tuta sen ihmeitä tekevää parantavaa vaikutusta.
Harris sanoi kernaammin tahtovansa pitää päänsäryn.
George ei vielä tänäkään päivänä ole oppinut soittamaan banjoa. Hänellä onkin ollut luonnottoman paljon vastuksia voitettavina. Joella ollessamme hän parina kolmena iltana yritti antaa pienen näytteen taidostaan, mutta hän ei saavuttanut mitään menestystä. Puhe, jota Harris käytti, oli jo omiaan hermostuttamaan ketä tahansa, ja sitäpaitse Montmorency koko ajan istui ja ulvoi täyttä kurkkua häiriten soittajan tahtia. Semmoisissa oloissa paraskin taiteilija olisi ajanut karille.
"Mitä p—a se koira alati ulvoo, kun minä soitan?" George vimmastuneena huudahti ja tähtäsi koiraa saappaalla.
"Miksi sinä soitat, kun koira ulvoo?" tokasi Harris ja otti saappaan vastaan. "Antaisit sen ulvoa yksin. Koiraparka ei voi mitään ulvonnalleen. Se on saanut musikaalisen korvan ja 'soittosi' panee sen ulvomaan."
George vihdoin päätti jättää soitantoharjoituksensa sikseen, kunnes saapuisi kotiin. Mutta ei hänellä sielläkään ollut sen parempaa onnea. Mrs P. tavallisesti hetkisen kuluttua ilmestyi huoneeseen: hän oli kovin pahoillaan — sanoi hän; — omasta puolestaan hän sydämensä pohjasta rakasti soitantoa; se oli hänelle todellista nautintoa — mutta alakerrassa asuva rouva oli kovin arveluttavassa tilassa ja lääkäri arveli, että mielenkiihko voisi vahingoittaa lasta.