Hän lakkasi ruusupensasta kopistelemasta ja rypisti kulmiaan.
"Ei", sanoi hän päätänsä pudistaen. "Pelkään, että se loukkaisi häntä. Tiedän, että se on minun syyni", lisäsi hän katuvasti. "Minun olisi pitänyt sanoa se sinulle." Sitte tuli jotakin hänen mieleensä, "Olisiko siitä sinulle mitään haittaa", sanoi hän, "jos tekeytyisit sairaaksi ja jäisit vuoteeseen, vain täksi päiväksi?"
Selitin, ettei omatuntoni sallisi minun ottaa osaa tuollaiseen petokseen.
"Sitä jo ajattelinkin", vastasi hän. "Minun täytyy asia heille selittää. Luulenpa, että sanon sinun unhottaneen matkareppusi. En soisi keittäjättären ajattelevan meistä pahaa."
Myöhemmin kuoli eräs hänen sukulaisensa ja jätti hänelle suuren maatilan Yorkshiresta. Hän tuli "kreivillisen suvun" pääksi ja silloin alkoivat hänen todelliset surunsa.
Toukokuusta elokuun puoliväliin — ottamatta lukuun muuatta onkimatkaa, joka tuotti hänelle kosteat jalat ja nuhan — oli hänen elämänsä jokseenkin rauhallista. Mutta aikaisesta syksystä myöhään kevääseen oli hänellä rasittavasti työtä. Hän oli lihavahko mies, häntä hermostuttivat ampuma-aseet, ja kuusituntinen marssi, raskas pyssy olallaan, yli metsäisten ketojen, seurassaan joukko häikäilemättömiä miehiä, jotka ampua paukuttelivat tuuman päästä toistensa nenän editse, kidutti häntä ja vei hänen voimansa aivan loppuun. Kylminä syysaamuina täytyi hänen nousta aamulla neljän aikaan vuoteestaan ketunpoikasia ajamaan; kaksi kertaa viikossa läpi talven — paitsi milloin kova pakkanen soi hänen hieman levähtää — täytyi hänen samota koiraparven perästä. Että hän pääsi ilman pahempia vammoja kuin mustelmia ja lieviä pudistuksia selkärangassa, siitä sai hän kiittää sitä, että onnekseen oli pieni ja lihava. Vaikeita esteitä kohdatessaan sulki hän silmänsä ja ratsasti suorana.
Eikä hän koskaan valittanut.
"Kun on maalaisgentlemanni", sanoi hän, "täytyy käyttäytyä, kuten maalaisgentlemanni ja kärsiä koleat silkosen keralla."
Onnettomuudekseen hän satunnaisilla yrityksillä lisäsi omaisuutensa kaksinkertaiseksi, ja hänen oli välttämätöntä astua parlamenttiin, vieläpä lisäksi hankkia jahtialuskin. Parlamentissa sai hän päänkipuja ja alus teki hänet sairaaksi. Siitä huolimatta täytti hän sen joka kesä joukolla kallispalkkaista väkeä, joka häntä ikävystytti, ja purjehti kiduttavaksi kuukaudeksi Välimerelle.
Eräällä ristiretkellä panivat hänen vieraansa aluksella toimeen suurinta huomiota herättävän pelirettelön. Hän itse oli sulkeutuneena hyttiinsä eikä tiennyt siitä mitään; mutta vastustuslehdet käyttivät juttua hyväkseen ja mainitsivat alusta "uivaksi helvetiksi" ja "poliisisanomat" esittivät hänen kuvansa kunniasijalla viikon päärikoksellisena.