"Kertokaas minulle niistä!" sanoi hän. "Minulla on niin vähän aikaa lukemiseen, ja silloin luen vain kirjoja, jotka minua hyödyttävät." Ja hän heitti minulle kiitollisen katseen, joka oli kehottavampi kuin sanat. Kuvailin hänelle teosta, ja kun tahdoin olla oikeudellinen ystävääni kohtaan, toin esiin kohdat, joista ystäväni oli ylpeä, kuten tiesin.
Eräs kohta näytti rouvaa erittäin kiinnittävän. "Hyvän vaimon käsivarsi, jonka hän kiertää miehen kaulan ympäri, on pelastusvyö, joka miehen kohottaa taivaaseen."
"Kuinka kaunista!" jupisi hän. "Sanokaa se vielä kerran!"
Toistin sen, ja hän saneli sen perässäni. Silloin kävi meluava vanha rouvashenkilö hänen kimppuunsa ja minä ajelehdin erääseen nurkkaan, jossa turhaan koetin näyttää tyytyväiseltä.
Myöhemmin, kun oli aika sanoa jäähyväiset, etsin ystävääni ja tapasin hänet eräästä nurkasta rouvan kera juttelemasta. He keskustelivat uusimmasta murhasta jossakin laitakaupungilla. Eräs kovaa työtä tekevä käsityöläinen, joka kotinsa häviön tähden oli tullut mielipuoleksi, oli murhannut juopuneen vaimonsa.
"Ah!" sanoi rouva. "Mikä voima onkaan naisella, hän voi miehen vetää alas ja nostaa ylös! En koskaan lue tapauksesta, johon nainen on osallisena, muistamatta ihania sanojanne: hyvän vaimon käsivarsi, jonka hän kiertää miehen kaulan ympärille, on pelastusvyö, joka hänet kohottaa taivaaseen."
* * * * *
Mielipiteet hänen uskonnolliseen ja politilliseen kantaansa nähden olivat eroavat. Niinpä sanoi puritaanisen kirkon kirkkoherra: "Vakava, kristillinen rouva, herra, sitä vaatimatonta lajia, joka on ollut kirkkomme luoma. Olen ylpeä, että tunnen tämän rouvan, ja olen ylpeä ajatellessani, että halvat sanani ovat olleet vaatimatonna välikappaleena tempaamaan tämän todellisen naissydämen muotielämän kevytmielisyydestä ja kohottamaan hänen ajatuksensa korkeampiin asioihin — hän on kirkon hyvä palvelija sanan parhaammassa merkityksessä."
Kalpea, ylimykselliseltä näyttävä nuori abbé sanoi sitävastoin kreivittärelle, tavanmukainen innostuksen loiste syvälle painuneissa silmissään: "Minulla on suuria toiveita rakkaaseen ystävättäreemme nähden. Hänen on vaikeaa tempautua aikansa ja rakkautensa kahleista; kaikki olemme heikkoja. Mutta hänen sydämensä taipuu kirkkoäitimme puoleen, kuten lapsen, joka on joutunut vieraihin ihmisiin, monien vuosien jälkeen halajaa painautua äidinsydäntä vasten. Olemme keskenämme puhelleet, ja minä — juuri minä — tulen kentiesi olemaan ääni, joka tämän kadotetun lampaan vie takaisin paimenen luo."
Ja sir Harry Bennett, suuri teosoofinen puhuja, arvosteli häntä kirjeessä eräälle ystävälleen: "Merkillisen lahjakas rouva ja ilmeisesti janoova totuutta. Rouva, joka kykenee elämäänsä itse määräämään. Rouva, joka ei pelkää ajattelemista ja järkeä, joka rakastaa viisautta. Olen kerran jos toisenkin pitkään keskustellut hänen kerallaan ja mielestäni ja kokemukseni mukaan hän omistaa tavattoman käsityskyvyn ja todistelut, joita hänelle olen esittänyt, ovat, siitä olen vakuutettu, kantaneet hyvän hedelmän. Mielestäni hänestä ennen pitkää tulee arvokas jäsen pieneen joukkoomme. Niin, voinpa, hänen luottamustaan pettämättä, melkein sanoa, että hänen kääntymistänsä pidän jo tapahtuneena asiana."