Myrtti ja alppiruusu. (1911)
Italian portilla.
Flora-tarina.
Sisilia.
Punainen mylly. (1913)
Laulu maantielle.
Apachin lempeä.
"Sulo Suomi, Pohjola."
Kerran kesällä. (1917)
Moottoriretki.
Kuolleet omenapuut. (1918)
Muttisen onni.
Urheilija Tommola.
JOEL LEHTONEN. Eräitä hajapiirteitä.
"Joel Lehtonen on niitä tukevia kykyjä, joihin voi luottaa" — niin lopettaa eräs tunnettu arvostelija Joel Lehtosen laajan "Putkinotko"-romaanin esittelyn. Ja siinä hän kieltämättä osuu oikeaan. Joel Lehtonen on todella "tukeva" tämän sanan kahdessakin erilaisessa merkityksessä. Ei nimittäin riitä, että se kirjallinen tuote, minkä hän laskee käsistään julkisuuteen, on tukevaa, lujaa työtä, vaan sen lisäksi hän todella on kyky, joka tukee kertomakirjallisuuttamme, merkiten, kuten mainittu arvostelija toteaakin, hyvin paljon sen tulevaisuudelle. Hänen omalaatuisuutensa — todellisen kyvyn tuntomerkki — ja piittaamattomuutensa muusta kuin siitä, mitä itse tahtoo taiteessaan toteuttaa, hänen pyrkimyksensä, joita ei suinkaan aina ole kyetty tajuamaan, ovat saattaneet hyvin eri lailla arvostelemaan häntä; mutta mitä muuten ajateltaneekin, lienee kuitenkin kirjallisuutta hiukankin ymmärtävissä piireissä yhteinen se mielipide, että hän on nykyään kaikkein huomattavimpia ilmiöitä kirjallisessa maailmassamme. Jo sen perusteella, mitä hän tähän saakka on julkaissut, hänen nimensä on ainaisiksi ajoiksi piirtynyt kunnioitettavana Suomen kirjallisuuden historiaan, ja jos se kehitysviiva, joka on hätien tuotannossaan alati kohoavana kaarena huomattavissa, saa häiriytymättä jatkua, niin tämä vielä verrattain nuori kirjailija kerran varmaan mainitaan kaikkein suurimpiemme joukossa.
Joel Lehtonen syntyi marrask. 27 p:nä 1881.
Äidistään ja syntymästään hän kirjoittaa Rakkaissa muistoissaan:
"Mun äitini — kuin synkkä kirja, jota hän tutki, vanhaa Testamenttiaan: Ismailin orvon äidin turmiota ja Saulin tietä synkän-ylpeää, näkyjä kuumeisia Ilmestyksen. Niist' älyn ymmärtääkö elämää hän löysikö, vai … älyn hämmennyksen? Hän tuumiin tuskastui, hän alla taivaan mont' ilkkui seikkaa, nautti miten voi. Ja niinpä taivaan koston lyödä soi. Ah, leikkien hän elon riemuun, vaivaan loi poikasensa, syntyi lapsi lehdon, — maantiestä, siinä enne, mulle kehdon hän antoi, konsa ylkä, nähdä hellä, unohti, huonon, tylyn-sydämellä,"
[Säkeistö esiintyy tässä kirjailijan korjailemana.]