Kun oli juhannusaattoilta ja ruso maailman äärillä valvoi, maailma ei uinahtanut edes sydänyöllä: tulet leimusivat vaaranteiden seljillä ja räikkyvät hanurin sävelet sekautuivat suokurppain itkuun yli syvien, punertavain vetten; laulaen, remastaen kuljettiin tuomien rintaa ahdistavassa, paisuttavassa tuoksussa luhdista luhtiin; — silloin olivat Ali ja rokonarpinenkin maailman poluilla, sillä he kuulivat kirkonkylässä kesävierailla olevan kemut. Ei se rokonarpinen mies usein Uorolasta lähtenyt: mieluimmin makasi sängyssä ja imi piippua tai joskus räjäytteli Juortanan piippunykerössä majurin ruutia, vaan kun juhannusillan taivas paloi purppurana ja sävelet vaaralta vaaralle kiisivät, niin syttyipä kulo kuivankin rinnassa ja hän lähti kirkonkylään tanssiin näyttääkseen Alille sellaistakin. Usein ei ollut Ali edes kirkonkylässäkään käynyt, joskus ostoksilla, kirkossa tai Loppilan vainajain haudoilla äitinsä kanssa. Hautaretket häntä ahdistivat oudolla tuskalla.
Kirkonkylä on välkkyvän joen niemellä, kirkkokummun ympärillä. Siellä on laivalaituri könöttävine aittoineen, tuomet kukkivat pihoissa kahdenpuolen aurinkoista, kiertelevää kyläraittia. Rikas on kirkonkylä: toistakymmentä kauppiastakin siellä joka arkiaamu avaa ovensa auringonpaisteelle ja ostajille. Iloinen on kirkonkylä: satainen kesävierasjoukko joka kevät pääskyparvena palaa sen majoihin tai metsästä pilkottaviin huviloihinsa kiertelevän joen varrelle.
* * * * *
Mikä ahdistava levottomuus Alin rinnassa, kun he rokonarpisen kera ajavat varjoisaa, kuusista metsätietä kauas kirkonkylään. Ali tahtoo ajaa tiensyrjää kivien yli, isojen kivien yli, niin että rattaat villisti leiskahtavat ja rusahtavat liitteissään, Ali tahtoo hosua vanhaa hevosta, juosta rattaiden sivulla, pelotella hevosta hyppimään! Ali tahtoo laulaa ja hihkua korkeilla mäillä, joilla lämmin pihkan lemu käy vastaan! Ali tahtoo nauraa auringon taivaanrannalla punaisena hehkuvalle kiekolle kuin Kolman peikon hullunkuriselle naamalle. Ah, Alin rinnassa vyöryy ja vavahtelee, sieramin ja suin hän ahmii ilman lemua, ei tiedä itkisikö vai kuolisiko nyyhkyttävään nauruun!
Vaan perillä kun hän kuulee rikkaimman kauppiaan pihalla vierasjoukon sydämen pohjia vavistavan naurun, niin hän kyselee itseltään: mitä tuo oli, miksi nauretaan, mitä on nauru! Ah, se koskee! Päätään huimaa riemun ikävä ja sydäntään tuskastuttaa, siihen iskee kuin julma, luinen nyrkki, niin sitä ahdistaa ja tukehuttaa. Hän tahtoisi itkeä, vaan ei voi.
Tuntuu puuttuvansa iloa, sieluunsa tulee jotain outoa, tylyä, kamalaa. On kuin musta kyy sydämessään kieppuisi, sitä jyrsisi, myrkkyhampain iskisi siihen. Ali tahtoisi itkeä ja riehua sutena, ei tiedä ketä vastaan. Keilaa jyrisyttäviä nuoria miehiäkö? Niitä, niitä, ei niitä! Kesäpuvuissaan keijahtelevia naisiako? Ah niitä, ivata niitä, itkeä, kuristaa! Ja ei kumminkaan niitä, oi ei, ei!
Sydämessään raatelee ja nyyhkii. Pois hän tahtoisi, vaan ei pois Uorolaan. Miten siellä on harmaata ja totista vanhain vaahterain varjossa! Miten siellä on kaikki vanhaa ja rumaa, Alin pukukin on hullunkurisen ruma. Ja hän ei kärsisi rokonarpistakaan lähellään: sen naama on niin ivallinen ja ruma!
Heidän rattaansakin ovat vanhat ja rumat, ja hevosella iso, luuhottava pää, ruma harja, kun se tuossa paaluun sidottuna kahmii heiniä kuin viikon ruuatta ollut. Kaikki on rumaa ja vanhaa, mitä heillä on, Uorolasta tulleilla.
* * * * *
Ja kun mustan, välkkyvän flyygelin sävelet kauppiaan salissa kumisevat kirkkaina kuin myrskyn pauhinassa riemuitsevat, väsymättömät aallot, ja kolme viulua, joista yhtä vetelee vanha, jalkaa polkeva lukkari, flyygelin helinään kirkkaita, vinhoja säveliä kuin huiman tuulen riemua vinkuu ja helisee, silloin kuohahtaa Alissa tuskallisen halukkaasti ja silmänsä palavat liiankin kiihkeästi. Ah, kun hän näkee värisevän, ruusuisen poven, joka kiihtyneenä kohoo ja laskee, hehkuvat posket tai valkeaan, pehmoiseen kenkään puetun jalan vinhan äänettömästi lentävän, ponnahtavan tanssien pyörteessä, silloin hän tuntee ahdistavaa poltetta, jalkansa vapisevat polvista, hän tahtoisi syöksyä, pusertaa, tehdä ei tiedä mitä, tulla vaikka hulluksi!