Ylpeänä ajoi talvisin Paunolan isäntä mustan, välkkyvän orhinsa kirkon portaiden ääreen ottaakseen rekeensä pienen, pyylevän emäntänsä. Mutta vielä ylpeämpänä astui kirkon ovesta portaille ja oman valakkansa korjaan silloin Söyrharjun emäntä. Ivan ja vihan supussa olivat naisen huulet, kahahti päätä kärsimättömästi nakatessa musta silkkihuivi peittona ruskean tukan ja reunusteena katveiden, vihan punertamain kasvojen.
* * * * *
Tapahtui sitten keväällä niin, että kun Paunolassa oli lannanvetotalkoot viinoin ja viisin ruokalajein, jonka jälkeen myös Söyrharjulle hommattiin talkoita seitsemin ruokalajein, niin ei Söyrharjun taikoihin saatu ainoaakaan soittajaa. Paunolan isäntä oli ne palkannut Söyrharjulta pois jäämään. Aisakelloilla saatiin Söyrharjulla helistää tahti remuavaan hienohelmaan.
Mutta kesällä tämän jälkeen mursi Söyrharjun karja käsittämättömällä tavalla vahvan, nokisen raja-aidan ja meni Paunolan halmeeseen, jota pahoin pehnasi. Söyrharju maksoi silloin hyvällä korvauksen. Mutta kun parin viikon kuluttua jokin ilkiö, josta ei mitenkään saatu selvää, viilteli puukolla Söyrharjun nuotanperän tuiki kelvottomaksi ja Söyrharjun rengit sitten eräänä iltana kinastuivat Paunolan nuottaväen kanssa, missä rymäkässä Paunolan loismieheltä lyötiin tarpoimella käsivarsi poikki, niin mentiinpä jo käräjiin.
Ylpeänä astui voittanut Paunolan isäntä oriin rekeen käräjätalon portailta. Mutta vielä ylpeämpänä astui ovesta ulos portaille Söyrharjun emäntä vierellään itkusilmäinen, alakuloinen, häpeävä mies. Kahahti tuuhea silkkiliina, uhkauksensa hän huusi pois ajavan Mikaelin jälkeen.
Niin he toisiaan panettelivat, kavalasti vahingoittivat, käräjissä riitelivät, itseään köyhdyttivät. He olivat kuin kaksi kuollutta, jotka haudoistaan nousseina, kylminä, leppymättöminä toisiaan vainoovat. Ei ole iloa ei tuskaa siinä missä haudoistaan nousseet haamut kostamaan kohoovat.
* * * * *
Kului muutamia vuosia ja Söyrharjun itkusilmäinen isäntä kuoli ystäväinsä heittämänä, velkaisena, höperönä. Leskeksi jäi Mataleena, jolla miesvainajansa siittäminä oli kaksi lasta, rumat, mutta vankat ja viekkaat veli- ja sisarpuoleni.
Jatkui vielä juonittelua, kinaa ja riitaa. Mutta lopulta köyhtyi Söyrharju, ei ollut isäntä käräjärahoja kokoomassa, joutui vasaran alle. Ostaja oli Paunolan isäntä.
Huutokauppa oli maaliskuun pakkaspäivinä, synnyinvaaraini yllä kaareili sinisen ihana taivaan kupu, sinisinä ja punaisina kimelsivät kuuraiset koivut ja pihlaja, alhaalla säihkyivät auringonpaisteessa aavat, lumiset vedenselät. Söyrharjun isossa pirtissä ja pihoilla vasarat iloisesti paukkuivat.