KERRAN KESÄLLÄ
(1917)
MOOTTORIRETKI.
Moottorilaiturilla seisoi jo kauppaneuvos Könölin, seisoi eväskorien vieressä pää keikassa ja muhkein vatsoin, ruskeassa puvussa niinkuin melkein aina, mutta nyt oivalliset kalasaappaat lyhyissä jaloissa; ja hänen vieressään istui sillan penkillä Maissi-rouva, jolla oli punainen päivänvarjo, avokaulainen pitsipusero ja kukkia povella; jalassa hänellä oli kiiltokengät ja punaiset, läpinäkyvät sukat, joiden väriä nosti vielä alushameen helma, näyttäen ja riiputtaen pitsiään päällimmäisen alta. Maissi-rouva katseli siinä istuessaan tuon tuostakin levottomasti käännähtäen ja kiiltävin silmin kauppatorille päin, rautatien alikäytävän holviin, josta sillalle tultiin, ja sitten taas sillalla liikkuvia kulkijoita; ja nähdessään jonkin ulkomaalaisen komean puvun hän sanoi:
"Se oli stiilistä."
Ja sitten hän tähysteli jälleen kaupunginpuoliselle rannalle, kuten olisi jotain odottanut, levottomasti päätänsä käännellen siihen saakka, kunnes hänen silmänsä osuivat tuolta salmesta tulevaan maisteri Bongmanin moottoriin, joka ajoi laituria kohti keula pystyssä. Silloin hän ihmetteli:
"Mikä tataariteltta tuo on? Mutta sehän on Bongman, hän on tokig! Ja meidän täkkimme, minun uusi Pietarista tilattu täkkini, miksi hän on sen siihen levittänyt. Ja miksi paatti kulkee noin styyri alhaalla? Kuka tuollaisella kehtaa lähteä, minä en lähde, täällä on koko selskaapi käynyt jo kolmasti odottamassa, ja nyt ne toiset viipyvät taas Kasinolla. Ja jösses, minkä näköinen Bongman on! Ei, minä lähden pois."
Ja rouva aikoi nousta ylös ja lähteä isonlaista päätänsä heitellen matkaansa, mutta sanoipa silloin Könölin hänelle naurahtaen:
"Entäpä ne eväät? Äläkä ole milläsikään, jos Bongmanin moottori onkin tuollainen; ei hukuta, olenhan minä jo varustanut perästä hinattavaksi toisen, pienen venheen, pitkänsiiman heittoa varten!"
Maissi-rouva istahti silloin jälleen, istui leuka pystyssä ja suu hiukan auki ja keikutteli jalkaansa tai pälyi jälleen kaupungilta tuleviin.