KUOLLEET OMENAPUUT

Runollista proosaa

Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1918.

MUTTISEN ONNI

eli laulu Lyygialle.

»Mitä, häh?» sanoo kirjakauppias Aapeli Muttinen. »Ettäkö minä olen pomomies?… Että asun kuin Horatius, — kaikkein alamaisimmasti se myönnettäköön, turkkilainen! Että minulla on Tusculum, vai mikä se huvila oli, se, jonka Maecenas oli lahjoittanut hänelle sabinilaismaassa? Turkkilainen sen muistakoon. No, hän palveli Maecenasta, minä — yleisöä … viidenkymmenen pennin kirjoja myymällä…»

Se »Tusculum» on Muttisen maatila. Ihana paikka, jota on rauhoittavaa ajatellakin kesän alkaessa tulla, kaupunkilaistalven jälkeen, mammonan touhuissa, harmaan taivaan alla menneen, harmaan niin, että se tekee Muttisen otsan rypyt kaksin verroin lukuisammiksi. Kesäisen ajan työtön paratiisi…

Sievoisen matkan päässä kaupungista, hänen synnyinseudullaan, huvila mäellä Saimaan lahden sokkelossa. Tuuheain koivujen välitse pilkottaa lahdelle hänen parvekkeensa.