»Mitä turkkilaista, täällähän on vielä vinkaa.»
»Vinkaa? Mitä se on? Häkääkö? No, lyödään sitten se löylyllä ulos», vastaa Tommola. »Mutta koetapas minun pakaroitani, miten ne nyt ovat kylmät. Sillä tavoin se miehessä verenkierto tottelee, eh-eh! Mutta päälle on lyötävä kovasti vihdalla, että ne jälleen tulistuvat. Silloin tulee niistä terve. Koettaisit sinäkin kuhnia, Aapeli. Minä voitelen nyt itseäni pikiöljyllä. Se on kansanlääke, vaikka se haisee. Nyt … minäkin taidan tuntea reidessäni jotakin, tuolla juuressa … vihlomista… Olisikohan se iskiasta? Sille täytyy antaa kelpo kyyti.»
Tommola menee ulos. Hän ottaa lapion, jonka talonvuokraaja on jättänyt saunan nurkalle, ja lapioi kasaan ison läjän multaa ja siirtää sen toiseen paikkaan.
Käkriäinenkin sattuu siihen, kysyy:
»Mitä, mitäs täällä tehdään? Kukkamaitako?»
»Urheilua», vastaa Tommola. »Huomisaamuna lapioin mullan takaisin tuonne samaan paikkaan. Ylihuomenna siirrän sen taas tähän. Edestakaisin.»
»Häh?» ihmettelee Käkriäinen.
»Urheilua, — siitä et sinä, mies-parka, tiedä mitään.»
»Niin, mutta … hm», murisee Käkriäinen. »Veisitte mullan kaalismaalle; kasvaisi kaali paremmin.»
»Hm?», ällistelee Tommola.