Sitten tuli kirje Svealta. Ja katso: se oli sellainen, että Lauri Falk näki Svean tienneen tämänkin asian, itsestään ja ennenkuin hän oli saanut mitään kirjettä siitä. Ihmeellistä! Juuri sinä iltana, jolloin Laurin ja tyttösen oli käynyt niin, oli Svea siellä kaukana tuntenut omituista ahdistusta, vastenmielistä, kauheaa. Svea sanoi selvästi aavistaneensa, että Lauri Falk syleili toista.
Svea tiesi todellakin siis kaikki, sen hän oli tuhannesti osoittanut.
Nyt alkoivat Lauri Falkille synkät päivät, sillä ensimmäinen ihastus Margaretaan oli hieman laimentunut, mutta uusi ystävätär kiinnitti häntä kuitenkin sellaisella aistien ja yksinäisen elämän voimalla, ettei hän saattanut neitosesta irtautua, vaikk'ei ollut vielä kertaakaan tullut pohtineeksi, pitikö hän Margaretasta koko sydämestään vai ei. Ja nyt oli hän, ryhditön raukka, taas pettänyt ihanan ja uskollisen Svean.
Ja vielä enemmän kuin nämä ajatukset tuskastutti Lauria sitten se seikka, että Margareta, joka tuli, samoin kuin hänkin, viime viikkoina omituisen hermostuneeksi, heittäytyi eräänä iltana hänen kaulaansa ja tunnusti itkien hänelle erään syvimmän, kahdenkeskisen salaisuuden.
Laurin oli silloin vaikea kätkeä kovin levotonta mielialaansa.
Hän ajatteli, että siihen ne nyt menivät lopullisesti välit Svean kanssa. Ja mikä oli tuo tyttö? Nyt huomasi taiteilija entistä selvemmin, etteivät Margaretan kädet olleet niin kauniit kuin Svean. Eikä Margareta ollut lukenut Tagorea, saati sitten ihmeellistä Swedenborgia. Pitikö nyt kohtalon sitoa hänet Margaretaan?
Oliko se aivan pakko?
Ei, Lauri Falkin oma harkinta ei tässä riittänyt. Ja hän oli jo tottunut aina hädässä turvautumaan Sveaan.
Hän aikoikin kirjoittaa asiasta Svealle.
Silloin tuli Svealta kirje. Omituinen, lyhyt. Kirje, kuten joka päivä; mutta tässä sanoi Svea ainoastaan, että hän tulisi seuraavana aamuna Laurin luokse.