Me oltiin viisaita, Lili, ei silti liiaksi, Lilini. Nai ihmiset siks, että toistaan ei tunne. Yö ruusuinko haltiaks? Vöinä lasten se haave, jok' armaana leijaili? Oon yö. Ois kukkien armiasten pois kuihtuissa tullut viha ja runne. Nyt kukkii muistosi kauniina aina, kuin keväin ne metsäruusut, siellä, oi ruusuni, liljani!
KATUKUVA.
Pienessä maakaupungissa kadun pääss' on vanha linna. Siell' on muistot ylvään herran, Erik Tottin, joka ennen teräsrinnoin, ritareineen liikkui unissani lasna.
Kadun kaidan talot kaikki pienet, ruskeat ja tummat, tuvat maassa matalalla. Ahtaill' ikkunoilla kukkii verenpisarat ja ruusut. Mutta kaikkialla kaartuu kadun yli vaahteroiden taikka lehmuspuitten oksat, vanhain, vankka-runkoisien.
Siellä kesälaitumella mietin, muistelen ja nautin. Hyv' on siellä kadun nurmi lepuutella runo-varsaa, tuvassansa tummaisessa kesä kaunis kellahdella.
Hyv' on aamull' aikaisehen, aurinko kun hopeaisna huikaisee ja silmät avaa hetkeks armaat' unestansa. Varpuset ja pääskyt räiskää, telefooni-linja soittaa. Koivulehvät välkkelehtii. Viel' ei ihmisääntä kuulu.
Kunnes ikkunaisen alla portti naukuu, kannut kalkkaa, pieni tyttö maidon kantaa. — Kas, jo kadull' luutinensa askaroipi ukko vanha, — kun jo päivä lämpöisemmin ilakoipi kasteisissa pihan ruusupensastoissa.
Nytpä ajaa kotiansa hotellista jälkeen juhlain kamreeri, mies vanha, yksin kojuhunsa nukkumahan, niinkuin vanha eräkarhu ajelema, haavoittama erämiehist' ankarimman, oudon, raskaan elämämme.
Katu herää: metsäsaariin soutaa risunhakuun mummot. Jopa ikkunansa avaa tuolla tyttö itämainen, venäläinen kylpyvieras. Siinä aamuvalkeissansa palmikoi hän pitkät hapset, loimuu suuret, tummat silmät, hymyy ikkunasta aamuun, henkii povet nuoret, raikkaat.
Mutta pieni piikatyttö venerannasta käy vettä, kepsutellen kallellansa. Ah, kun katson tuota raiskaa, taas mun mieleheni muistuu kaukaisen Toscanan naiset, parhain portoista, Brunetta, käyvä kulho päänsä päällä luota kaivoin marmoristen. Missä lienee nyt Brunetta? Viinikuurnaa tallanneeko, vaiko sini-autereisten nukkuu sypressein jo alla. — Niinpä täällä turhaan huokaan.