Kauan pullisteli ja keinotteli hän Muttisen vaatimuksia vastaan. Mutta viimein teetti Muttinen hänellä kirjallisen kontrahdin: panetti hänellä puumerkin paperiin, jota heillä ei ensin keskenään ollutkaan.
Sen paperin nojalla hän nyt on saanut Käkriäisen korjaamaan pirttiä, tiukattuaan kolmisen vuotta sen kontrahdinpykälän täyttämistä. Toisena syksynä kontrahdinteon jälkeen kaatoi Juutas Käkriäinen metsästä tarvittavat puut mädänneiden seinähirsien tilalle, koska Muttinen lupasi antaa hänelle jäniksenpassit, ja mökissähän Käkriäisellä olisi kyllä muussa suhteessa kuin Muttisen kovennusten tähden parempi olla kuin muualla. Seuraavana keväänä Juutas koloi sitten osan niistä kaadetuista hirsistä, ettei toukka olisi päässyt kaivelemaan niitä reikäisiksi. Aapeli Muttinen tyytyi sinä kesänä siihen. Mutta seuraavana kesänä rupesi hän taas polttelemaan, että puut on kuorittava kaikki, ja vedettävä kartanollekin. Ja veistettävä niihin salvaimet, ja sitten sijoitettava ne vanhain seinähirsien paikalle, jotka olisi revittävä pois. Ja täytyihän Käkriäisen totella viimein tuota alituista hoputtamista, niin kiireellistä, ettei hän oikein ennättänyt päätänsä raapia ennen työhön ryhtymistään. Ja sitten hän veisti hirsiä, jo hiukan kovettuneita. Ja kun pääsi vauhtiin, repi hän viime keväänä entiset lahoneet hirret seinistä pois ja pönkitti seinät vankoilla vitaposkilla, jottei tupa romahtaisi ihmisten niskaan.
Mutta siihen se pirtin korjaaminen ja kengittäminen taas jäi. Siellä tuvan takana sinistyvät nyt uudet hirret puolittain valmiina kehikolla, korkean ruohon sisässä. Ja onpa joku niistä kulkeutunut, mitenkä lieneekään ja missä tarkoituksessa, aina tuonne alas kujallekin, läävän eteen, pönkäksi sen välikön ovelle, jonka takana vuona nyt aamun hiljaisuudessa surkeasti määkii ja puolisokea kana laulaa kimeästi ja lyhyesti.
Siksi on nyt kesä asuttu saunassa, ja kettu tulee istumaan tuvan nokiselle pankolle.
Viides luku
Rosina eli Eufrosyne Käkriäinen katselee saunan nurkalla jalkojaan, jotka ovat jälleen koko kesän olleet pahasti pöhöttyneet ja joita kolottaa kipeästi. Varmaankin se tulee tuosta ainaisesta juoksusta, sillä hän se melkein yksinään pitää tässä talossa elämisen vireissä. Ja Rosina ajattelee:
No nyt sitä pitää tulla kaupungista sitä kolotiita ja korpinrasvaakin.
Sillä kaupunkiin hän on tänään lähdössä.
Ainakin kolotiita ja korpinrasvaa. Ja muitakin voiteita… Jos nuo nyt sitten auttaisivat … siihen muuhun.
Ja Rosina huokaisee.