On kuumaa. Ajan kulkua arvatakseen voi tuskin vilkaista aurinkoon, niin se sokaisee. Kärpäset, paarmat ja muut hörriäiset helistävät ilmassa.
Lahden perukassa on hiljaista. Ei näy ihmisiä muita kuin tuo mummo, joka peseskelee tuossa rannassa pyykkiä, lotistelee vettä. Ja kauempana on lapsia venelaiturin luona … mekastavat niinkuin ei kaupunkia lähellä olisikaan. Uivat. Taikka kärventävät paljasta pintaansa rakolle auringonpaisteessa.
Vasemmalla puolella, mutta melkein ulapan suulla, sötköttää nokisen ja mustan laivavarvin savutorvi. Ja sieltä kuuluu rautaisten peltien pauketta, kun niitä taotaan. Myöskin näkyy telakalta paraikaa rakennettavan, suuren rautalotjan runko, vielä ilman kylkien peitteitä, niin että kaaret romottavat kuin minkä puoleksi syödyn kalan rintaruodot.
Rosina Käkriäistä lähellä on paljon veneitä.
Rosina saattaisi ehkä tavata Maunon tähän aikaa laivavarvillakin, sillä siellä se Mauno ainakin jokin viikko sitten oli ollut töissä. Ja jos Mauno on yhä niissä hommissa, ja jos hänellä on tänään sattunut olemaan halu tai nälän pakko raataa siellä, noessa ja käryssä ja komennettavana, niin saisi Rosina ehkä puhella hänen kanssaan siellä verstaallakin. Ainahan se Mauno keksisi keinoja päästäkseen vaihtamaan jonkin sanan sisarensa kanssa. Mutta Rosinahan tahtoo tavata myöskin ystäväänsä Maunon Perttaa. Ja vaikeapa on jutella Maunolle työpaikassa tällaisista asioista. Tuo konttikin on mukana ja siellä ovat suuret työläisroikat.
Mauno soutanee kotiin vastaiselle rannalle kello kahdeltatoista. Soutaa syömään. Siihen ei pitäisi enää olla kahtakaan tuntia, auringosta päättäen. Maunon veneessähän Rosina sitten pääsisi … jos Maunolla enää onkaan venettä: on voinut myydä tai vaihtaa sen keväällä löytämänsä. Ei niitä aina ole hyvä pitää kauan, löytöveneitä. Ihmiset tulevat ja sanovat omikseen, vaikka eivät omia olisikaan, ja vievät omanaan.
Maunon Pertta on ehkä kotona. Heinänteossa se kyllä käy joskus taloissa, käy tyttärensä kanssa. Se on Pertasta melkeinpä ainoaa hauskaa työtä. Ja nyt on kiirein heinäaika. Siinä tapauksessa, että Pertta olisi tilallisilla töissä, ei Mauno kävisi kotona Potamiassa aterioillakaan, vaan toisi eväät mukanaan kaupunkiin. Sopisihan käydä verstaassa tiedustamassa, onko Mauno siellä, ja lähteekö hän tänään kotiin. Ja tapaako Perttaa Potamian puolella.
Mutta kun Rosinan mieleen johtuu se apteekin herra, ei häntä haluta mennä verstaallekaan, pomoilta sisällepääsyä pyytelemään.
Ja onhan hänellä tässä aikaa vaikkapa oikein lystäilläkin: käydä itse salmen toisella puolella katsomassa, onko Pertta Kinnunen kotona. Sillä jos se Pertta sille päälle sattuu, ei se mene pohatoille heinäntekoon kiireelläkään ajalla, ei mene, vaikka olisi nälkäkin, niin itsepintainen se on. Joten Pertta nytkin saattaa olla tavattavissa.
Veneet tuossa ovat toiset vedessä turpoamassa, toiset penkereelle vedettyinä. Rosina vilkaisee ympärilleen kuin viisas lintu, nenä käännähtelee huivin varjossa nopeasti kahden puolen. Hän valitsee melkeinpä huonoimman veneen. Ei se muutu sen pahemmaksi näin lyhyellä ajalla. Ja jos kuka harvoista näkijöistä ihmettelisi häntä, niin aikoo hän työntää vesille veneen sellaisella varmalla liikkeellä kuin lotokka olisi työntäjän oma. Mutta ei häntä kukaan katsokaan. Rivakasti soutaa Rosina kapean salmen yli.