"Hyvä, että … mummo edes tuli. Muut, havukat, lensivät…!"
"Mihinkä ne menivät?" kysyy mummo.
Leja vastaa:
"Minne lienevät… Kesken heinäntekoa… Ketunpesälle ne menivät, pojat. Ja sinne veivät perästään pienimmätkin… Kukas sitä Esteriäkään kiusaamaan, yksinään, annoin hänen mennä Repekan vahtijaksi."
"Ketunko pesälle!" huudahtaa mummo hengästyneellä äänellä. "Kettuja jahtaamaan. Tällainen pouta… Se se on…!"
Mutta mummo on väsynyt, ruumiinkin vaivoista.
Sen lempeämmin katselee hän nyt, kun on pyytänyt Lejaa pistämään hänen marjansa konttoriin, ylähyllylle, etteivät Topi ja Sanukka veisi niitä, katselee pientä Luukasta, hänelle kätkyestä naurahtelevaa. Ja mummokin naurahtelee Luukkaalle ja näyttelee sille pääskysenhattuja. Mutta asettuessaan tyhjän sängyn reunalle lasta tuudittamaan esittää mummo Lejalle, että eikö sitä olisi kahvia keitettävä? Lejakin sitä tarvitsisi, yksinään reuhtonut, ja muutkin saisivat, nuo heinämiehet muka. Mummo on tuonut risuja kahvipuiksi.
Leja vastaa aikoneensakin juuri ruveta kahvinkeittoon … ja sitten ruokahommiin.
Yhdeksästoista luku
Mutta Juutas Käkriäinen istuu komeassa salissa, Könölinin sahan kartanossa, jota sanotaan hoviksi, kuten ennenkin, herrasaikoina. Mutta herra se on Könönenkin, rikas Konsta Könönen.