Takkinsa selänkin hän muisti olevan matikanlimassa, tosin kuivuneessa. Mutta ei hän siitä välittänyt. Olipahan melkein harmissaan, ettei se lima ollut vielä märkääkin.
Muutama tunti sitten oli hän vielä niin tyytyväinen ja muhoileva. Mutta nyt taas ärtyisellä päällä.
Seurana on hänellä salissa kauppaneuvos Könölinin oikein korea tytär. Mutta eipä Juutas Käkriäinen nyt tuosta tytöstäkään. Ja liiaksi kyseleväkin on Konstan tyttö, joten Käkriäinen ei tällä hetkellä viitsi hänelle enää vastata paljon mitään.
Syrjittäin karmituolilla istuu Juutas. Tuolin mätäs helähtelee silloin tällöin hänen allaan, kun hän käännähtää. Toinen Käkriäisen jalka, josta lapikkaan varsin on valunut nilkkaan kurtuille, on tuolin etupuolella, toinen tuolin sivulla. Ruumis on kääntynyt uuniin päin. Käsivarttaan hän nojaa tuolin selkämykseen, mutta tyytymätöntä ja mälliä pureksivaa leukaansa, karvaista ja kirjavaa, painaa hän kouraansa.
Juutaksella on se akkaväen hatusta muokattu hattu päässä. Äsken on hän pistänyt sen takaisin päähän, vaikka se ensin oli hänen taskussaan tuolla keittiössä istuttaessa. Se on mukava hattu siitä, että se menee taskuun, kasaan kuin sukka. Nyt on hattu syvällä toisella korvallisella. Se on keskilattialle päin käännetyllä ohimolla, niin että hatun lierien alta näkyy ainoastaan hänen toinen, hiljaa märehtivä leukansa, tippuvaa mällinestettä ja vähän nenää, mutta ei yhtään hänen silmiään.
Kyllästymisestä ja suuttumuksesta on hän puolittain ummistanut silmänsä. Ja nyt ne alkavat mennä umpeen nukuttamisestakin.
Mutta siltä puolelta päätä, jota sinertävä hattu ei peitä, kohoaa tukka korttelin pituisina töyhtöinä, kellertävinä ja punertavina kuin päivänpolttama suolaheinä. Paikoittain on pää harmaasti päistäreinenkin … kuin metsäsian turkki.
Nurkka paidan helmaa pilkistää esille housujen nappiraosta. Sitä hän ei kuitenkaan ole tullut huomanneeksi. Silloin tällöin sylkäisee hän tuskin tuntuvan tihkun uunin eteen, mutta kuitenkin yli valkean maton, joka kulkee salin peränurkasta oveen.
Neljättä tuntia Käkriäinen oli jo varsin hyvällä, jopa iloisella päällä. Ja alkoi tuntea selviävänsä pitkäksikin aikaa … karhuna makaamisesta.
Verkalleen oli hän kulkenut tänne hoville, katsellut. Kierrellyt milloin suhisemasta hiljentyvien koivikoiden halki, milloin havunpihkalta haisevia kankaita. Poikki metsäniittyjen, joilla vesi seisoi vähissä ja haiskahteli kuumalta ja mädältä. Yhdellä kohtaa sähähti siellä lapikkaan edessä käärmekin … tarhakäärme … turha sellainen: se sitä tappamaan. Se viiletti pelästyneenä puroon. Elettävähän senkin oli.