"Mitäs sinä rotkotat, mokomakin…! Vaikkei ole takapäässä kuin kynäntynkiä. Voi sinua, raiskaa! Niin sokea, ettei osaa enää nokkia suoraan, jos mistä silmällään syömistä erottaisi, vaan toksii kupista syrjään ja tyhjää maata. Ja niin liikkuu, pyrstötön kana, kuin kaalin kerä. Jalatkin ovat kankeat ja paksut, ja valkeat kuin mitkä kaalin kannat. Ja varpaat ovat venyneet hirmuisen pitkiksi. Ja kuhmuiset ne ovat … kihtikö heissäkin lienee? Mutta sisu on kuin vanhalla akalla … äidillä, hyvälläkin! Annas, jos paiskaan tuon kerpun päällesi, niin märkä sija jää enää kanasta! No, enpä hennokaan paiskata … kun olet tämän paikan ainoa kana! Olihan niitä ennen muitakin, joskin sodalla ja telmeellä. Päivät se Juutas-raukka vahti niitä tupakkamaansa vieressä. Ja jos kana nokkasi yhtäkin tupakankukkaa, niin silmät paistoivat punaisina tupakkamiehen päässä. Ja hän uhkasi lyödä sorkista seinään jokaisen kanan, hihii. Ja hän uhkasi polttaa koko mökin!"
Mutta sittenhän veivätkin ketut ja haukat kaikki kanat paitsi tämän yhden. Eikä sitten ole maksanut vaivaa hankkia uusia, Juutaksen ja kettujen vihattaviksi.
Mutta tästä ei ole tupakkamaan nokkijaksi, koska se ei pääse itse enää aidastakaan ylitse, vaan etsii rakoja. Vanha on vanha.
Rosina muistelee, että viisitoista vuotta on tällä kanalla ikää. Se ostettiin Vaskilahden Matilta, vanhaltapojalta, ennen tänne Putkinotkoon tuloa. Ja sitten se on muninut täällä melkein koko ajan. Sanovat, ettei kana muni muuta kuin kolmen vuoden vanhaksi. Mutta se puhe painaa vanhan naulan ja ison kiven: tämä on muninut ihan ehjät ja kovat munat toissa kesään asti. Siksi sitä ei ole tullut tapetuksikaan, vanhaa palvelijaa, varmaankin satoja munia muninutta, ja miljoonia! Ihme, että sen haukkakin säästi. Vai eikö sekään huoline näin vanhaa ja homehtunutta: korvallisetkin sillä ovat paljaat ja höyhenettömät.
Ja sitäpaitsi on Rosina ajatellut, että ehkäpä se vielä rupeaisi
munimaankin. Ja että se pitäisi myydä jonnekin, jos tilaisuus sattuisi.
Johonkin kukolliseen taloon. Tulisi siitäkin silloin markka tahi pari.
Ja kyllä täällä rahaa tarvitaan.
Niin ajatellen menee hän ottamaan kanalleen aitasta hiukan jyviä. Ja maitoa sianporsaalle, joka kuuluu alkavan öristä tallista.
Kuudes luku
Porsas on ensin alkanut öristä, ja sitten, kun siitä ei ole lähtenyt apua, kimeällä ja kiukkuisella äänellä rinkua. Nyt juoksuttaa Rosina sille maitovatia aitasta. Ei se anna siivota edes allastaankaan, johon se tipsuttaa napukastaan. Sellaisia ilkeitä ovat nämä urosporsaat. Nyt porsas tunkee päänsä altaaseen, kun Rosina koettaa sitä kepukalla puhdistella, haukkuen porsastaan kovalla äänellä koukkukärsäksi ja karvaniskaksi. Se kapuaa emäntäänsä vastaan, ja tönkäisee hänen jalkojensa alta ja hösii lämpöisellä kärsällään hänen käsiään. Eikä se piittaa iskuistakaan, kunnes saa altaan asemasta koko ihmisten maitovadin eteensä.
Sitten katselee Rosina vielä hetken, kuinka hänen mieleinen porsaansa syö, imee maitoa niin, ettei malta nostaa edes päätänsäkään. Välistä se vain hiljaa röhkäisee. Ja sen maha paisuu kuin puhallettu rakko.
Ja sitten se vilkaisee mustin silmin emäntäänsä, ja alkaa jälleen syödä.