"Niin raskaitako! Tuollainen nyt menee vaikka kainalossa!"
"Niin seitsemättäkymmentä kiloako!" huudahtaa kauppaneuvos.
Käkriäinen kertoo ja kehuu:
"Niin … ihmekös tuo on… Ovat ne menneet ennenkin! Siellä entisellä paikalla … laivarannasta kestikievarin mökille… Siellä … olen minä toki kantanut kahdeksankymmenenkin kilon pussin kymmenisen kilometriä! Selässäni. Olen minä. Ei se nyt … meikäläisellä paljon…"
"Kahdeksankymmenen kilon pussin!" ihmettelee kauppaneuvos.
"Nii-ni!" kehuu Juutas Käkriäinen.
Kauppaneuvos katselee Käkriäisen hartioita, tavattoman leveitä ja hiukan kumaraisia. Ne ovat kuin jättiläiskilpikonnan kuori, sellaisen, jonka Konsta näki aikoinaan Pietarissa. Mutta mihin vertaisi noita kämmeniä, joita Käkriäinen hänelle nyt näyttää? Ne ovat kuin jääkarhun käpälät. Entäpä Juutaksen isot ja latuskaiset jalkaterät?
Kauppaneuvos hymyilee ja pudistaa vielä epäilevästi harmahtavaa niskatukkaansa.
Käkriäinen kehuu ja kertoo, kuinka hän ennen niin isoja säkkejä kantoi.
Yhtäkkiä sanoo kauppaneuvos, ja hänen silmissään välkähtää veitikka: