Nyt aukaisee Konsta Könölin aittansa oven. Sisältä näkyy kolme seinällistä lattiasta kattoon asti täynnä pönäköitä jauhosäkkejä. Ruissäkit, isommat ja pienemmät, ovat kumpaisetkin omassa rivissään. Vehnäjauhojakin on. Mutta pieniä puudan säkkejä ei tällaisessa aitassa olekaan.
Kauppaneuvos sanoo:
"Siinä sitä nyt on … rukiista. Montako Käkriäinen ottaa?"
"Montako?" toistaa Käkriäinen. Ja ajattelee, että hyvä mies tämä on … nyt tämä Konsta … sittenkin. Mutta maksaahan ne täytyy kerran … tällaiset asiat. Tämä naapuri se kyllä muistaa: Konstan pää ei olekaan tavallinen huttupää. Muistaa se vaadittaa työhön. Ja Käkriäisen tarvinnee ehkä vastakin lainata täältä jauhoja… Se paitakin näkyi housuista…
"Niin montako muka", toistaa Juutas. "Menisihän niitä … onhan niitä suita meillä syömässä. Mutta … milläpäs heitä kuljettaakaan?"
"Eikös ole mukana hevosta ja rekeä?" kysyy Konsta Könölin.
"Ei ole", vastaa Käkriäinen ja raapaisee korvallistaan.
"Tai purilaita? Tai venettä?" kysyy kauppaneuvos vielä.
Ei ole. Juutakselta oli unohtunut … koko vene. Mutta kuinka hän sitten nyt vie säkin Putkinotkoon? Sinnehän on virstojen matka. Sitä tiedustelee kauppaneuvos Juutakselta.
Käkriäinen tuumii hetken. Kauppaneuvos sanoo, että sakit ovat raskaita kantaa. Juutas kuulee sen, ja yhtäkkiä hän kehaisee: