Käkriäinen on seisahtunut ja kääntynyt syrjittäin Putkinotkoon päin, ja kuuntelee silmät pyöreinä ja suu auki. Hän sysää hattuaan pystyyn, että kuulisi paremmin tuolla isolla korvallaan. Hurja rähisee jälleen vihaisesti. Sellainen vieras siellä on, jota se ei tunne tai jota se vihaa.
Käkriäinen huudahtaa Ananiakselle varoittavasti, mutta niin hiljaa, ettei Ananias sitä kuulekaan. Sitten hän lönkyttää Ananiaksen perästä ja suhahtaa hänelle, että mikähän Putkinotkossa lienee. Ananias pysäyttää juuri liikkeelle saamansa tamman, ja he juttelevat keskenään, mitä se Hurjan haukkuminen saattaisi merkitä.
Viimein sanoo Käkriäinen, että eipä hän ole tuosta haukkumisesta millänsäkään, vaan lähteepä pistämään jauhosäkkinsä rekeen. Olipa Putkinotkossa … jos kuka! Mutta sen sijaan jää hän ehkä vähän myöhemmäksi kuin Ananias tänne metsään … ummistelemaan noita veräjöitä.
Sitten he kulkevat edelleen. Hurjan rähinä kajahtelee kovempana. Ja siinä sattuu Ananias lopulta sanomaan, että olisikohan se äiti tullut kaupungista kotiin. Juutas Käkriäinen huudahtaa:
"Häh? Rosinako … niin?"
Rosina … tullut kaupungista!
Mutta Rosinalleko se Hurja noin rähisisi. Jos Hurja onkin huonosilmäinen, niin että se voi räkyttää loitolta Rosinaakin, niin eihän se näin kauan…
Kuitenkin lyö Juutaksen päähän aivan kuin puukurikalla, että olisikohan se Rosina! Se oli käskenyt Juutasta tulemaan laivareitille vastaan kello kahdeksi. Ja…
Käkriäinen ryhtyy tirkistelemään aurinkoon, mitä kello on, koska hänellä ei ole kelloa. Ovat kyllä olleet, kuten on jo mainittu, kerran monetkin kellot … liivien kolmessakin taskussa, välkkävine perineen. Hänen kulkiessaan läänissä. Niillä ansioilla ostettuja kelloja. Tai vaihdettuja, jos juonti-aineen ostajilla ei ollutkaan antaa maksuksi rahaa. Mutta niistä kelloista oli yhdessä sisälmykset niin huonot, että Käkriäinen suuttui ja löi sen nurkkaan säpäleiksi, kun ei saanut sitä millään rukkaamisella kuntoon. Ja toinen, hyvä kello, meni litteäksi kuin mätä nauris, kun hän toissa talvena ajaessaan umpihangessa kopaisi tuon samaisen tamman keskosistaan syliinsä ja nosti kovalle tielle. Mutta kaikkein ensimmäisen kelloista antoi hän Ananiakselle. Nuorta poikaa piti kohdella suopeasti, sillä siihen aikaan Ananias rupesi ymmärtämään isän kaupustelumatkoja. Piti olla suopeissa väleissä hänen kanssaan … niinkuin miehet ainakin.
Mutta suurin syy siihen, miksi Käkriäisellä ei ole kelloa, on sellainen, ettei hän kelloista välitä. Vastusta niistä on, alituisista härnääjistä korvanjuuressa, ajannaksuttajista. Naksuttavat liivien taskuissa kuin mitkäkin kuolemansepät seinän raossa. Nehän ne seinissä naksuttavat … mitä lienevät. On Käkriäinen koettanut tutkia niitäkin naksuttajia, mutta eihän niistä saa selvää. Mutta ne ovat pahaa … tutkimattomia. Niitä naksutti monta ennen Juutaksen äiti-raiskan kuolemaa, kauan poteneen.