"Kykällänihan minä olin… Katso nyt… tuossa…"
Ja Topi katsoi, eikä sitä vanhaksi huomannut. Ja hänen epäilyksensä unohtui täydellisesti, kun Jopi sanoi:
"Lähdetään tupaan … niin saat vehnäsiä…"
Sillä tavoin salasi Jopi veljeltään, että hän oli unohtanut rahatuusansa kotiin. Rahojaan oli Jopi viipynyt rannalla tarkastamassa.
Nopeasti tepsutti hän Topin kanssa tuvalle, pidellen varovasti tuusaansa taskussa, ettei se kalisisi.
Luottavasti pyytää hän nyt äidiltä vehnäsiä, sillä sen hän tietää varmasti, ettei äiti ole hänen raha-asioitaan kertonut, koska se kerran itse sanoi, ettei niistä pidä hiiskua. Jopi säikähtää hiukan, kun mummo alkaa pakista:
"Voi Jopi-raiskaa. Eikö se raiska edes kirkkoa nähnyt…"
Mutta silloin tukkii Jopi, joka on saanut jo vehnäsensä, mummon suun lennättämällä hänelle kaikkein ensimmäiseksi hädissään kolme, neljä sokerista ässää, lohkaisten ne ässäjötkystä. Ässiä oli hän kyllä aikonut säästää ja antaa muille enimmäkseen tipoja. Mummon sanat muuttuvatkin kiitolliseksi ihmettelyksi. Ja samassa avautuvat toisten penskojen suut sellaiseen pyyntöjen huutoon, ettei kuultaisikaan, jos joku alkaisi kertoa, ettei Jopi muka ollut nähnyt kaupunkia. Ester tulee Jopin luokse siivosti. Mutta Repekka kiiluvine silmineen pyörähtää ja kiertää aina Jopin eteen, vaikka Jopi vehnäsineen kääntyisi miten puolin. Repekka ei anna mitata rauhassa, kuinka pitkän kappaleen kukin tipojötkystä saisi. Jopi sekautuu jälleen, vaikka on jo laivassa pohtinut, miten hän heille kullekin jakaisi. Entä pieni ja musta Sanelma! Mistä se siihen yhtäkkiä lensi? Se sieppaa Jopin selän takaa hänen käsistään juuri niitä sokerisia ässiä. Jopi suuttuu ja repisi ne Sanelmalta takaisin, ellei hänellä olisi käsissä toiset ässät ja tipot. Ja Repekkakin rupeaa väkisin tempomaan. Mutta viimeisiä ässiään ei Jopi Repekalle anna, eikä edes Esterillekään ja Topille, joka nyt pujahtaa seinän alta toisten rykelmään. Ei anna sellaisinakaan kuin hän oli matkalla suunnitellut, nimittäin aikonut raapia ja nuolla ässistä ensin pois sokeria, jota niissä on karkeana kuin suolaa, ja sitten ehkä työntää niille muutaman ässän tipojen jatkoksi. Loput ässät sulloo hän nyt kiireesti povelleen, paitansa ja mahansa väliin. Mutta siinä ohella täytyy hänen silpoa tipojötkyä noille penikoille, niinkuin muruja kanoille. Pian on kaikki tipot viety. Ja Malakias huutaa:
"Se pitää antaa jokaiselle!"
Ananiakselle ja Lejalle ei jäänyt mitään. Ja Mauno-enon Perttakin äännähtää pöydän takaa: