"Ovathan nuo mekot tosiaan pitkänlaiset. Ja kaksitoistavuotisille sanoivat puodissa näitä… Mutta polvethan sellaisilta näkyisivät näiden alta. Salliihan nuo pennuille edes oikeat vaatteet, niin ettei ole paljaat pohkeet ja käsivarret … niinkuin niissä leningeissä, jotka sen kauppiaan rouva teki toissa kesänä näille. Etteipäs hennonut vaatetta tarpeeksi … hihat kyynärpäihin loppuivat. Eihän se muuta kuin saadakseen Saaraa piiaksi. Mutta Saara nyt … niin paljon passaamaan…"
"Hyh", sanoo Maunon Pertta pilkallisesti Rosinalle. "Sellaisethan ne ovat herraspentujen mekot aina. Sellaiset minäkin teettäisin pennuilleni, jos… Ja mitä vaatetta tytöillä pitäisi olla? Herrojen mielestä pieninäkään, tavallisten herrojen: älä hauku Muttista. Hän on herra, oikea. Ja isoina ei vaatetta päällä: sellaisia ne ovat, herrat. Sellaisia! Sellaisia!"
Maunon Pertta hoilottaa. Rosina viittoo nyt lasten jyskäessä hänelle kädellään ja vastailee:
"Niin! Niin! Älä! Vai niin sinä porvaleille… Oletteko hiljaa, sanikat…!"
Toinen kahvipannu kuohahtaa pankolle, viimeisen kerran. Leja hyppää sitä pelastamaan, autettuaan mekkonsa tahrautumisesta itkeskelevää Esteriä. Toinenkin pannu, emaljinen, laidat paksussa sumpinporossa, kiehuu jo ja pölisee. Repekka koettaa punaisessa mekossaan tanssia, ja hän laulaa:
"Hulivilin kukkalon viilekkeet! Hulivilin kukkalon…"
Pikku Sanukka tömistää jalkojaan, pyörii myllyä Topin kanssa, joka rähähtelee. Ja Esterinkin hän houkuttelee siihen leikkiin, Esterin, josta paistaa jälleen ilo, kun Leja pyyhkii hänen koltistaan vesitahran, lattialta Repekan tekemästä lammikosta saadun. Nyt paistaa uuden koltin tuottama ilo yksinpä Esterin tyhjästä hampaankolostakin hänen yläikenestään. Rosina rientää antamaan rintaa pienelle Luukkaalle, joka on herännyt. Malakias katselee matorohtojaan. Leja nostaa pannun pöydän nurkalle, kirjakauppias Aapeli Muttisen särkyneen potin pohjalle. Sitten tulee hiljaisuus.
Aikuiset juovat kahvia, ja lapset katselevat ääressä. Repekka marmattaa äidilleen:
"Kokua! Kokua!"
Topi seuraa suu auki pannun kallistamista, ja vielä kiiluvammin silmin Jopi, joka on juossut ulos, mutta tullut sieltä takaisin, piilottamasta tuusaansa ja ässiään perunakuoppaan, muutaman naattia versovan lantun taakse.