Malakias alkaa syödä jotain, istuen taikinakorvon reunalla tuvan nurkassa. Hän syö kauan, vaikkei hän ole saanut vehnästäkään muuta kuin puoli tipoa Jopilta. Hän pureksii ja irvisteleekin. Mutta sitä ei huomaa kukaan kahvittelun hartaudessa.
Höyry nousee kupeista auringonpaisteessa, joka käy sisään jo takaikkunastakin. Tulinen höyry, korvakkaista ja korvattomista kupeista. Jo alenee Rosinan korkea vehnäspino keskeltä pöytää. Nopeasti se alenee, ihanaa vehnästä kerran jälleen!
Nyt siinä on kärpäsillä hurisemista ja pimahtelua! Jopi tunkeutuu ajamaan pois kärpäsiä, äidin ja Lejan väliin, ja leveäposkinen Topikin siihen tulee. Teevadit kohoavat sormien päissä: ne kohoavat Pertan kiivaasti puhaltelevien huulien tasalle, kun taas Sinikanteleen eukko puhaltelee sävyisästi, mutta Maunon leveät huulet maiskuttaen. Maunon Pertan Sanelma juo sievästi kupista, ja häntä ihaileva Lejakin ottaa hänet juonnissa mallikseen. Hiljaisuus vallitsee. Kuuluu äitinsä rintaa imevän Luukkaan suun maksutus.
Tuleepa Rosinan ja Lejankin vuoro kaataa itselleen, sillä kuppeja on neljä paria.
Saara kuorsaa. Topi läiskii kämmenillään kärpäsiä rikki pöydän reunaan. Hän saa niitä neljä, viisi kerrallaan, maitotilkkoja syömään kerääntyneitä, joskaan ne eivät syö vehnäsen muruja, sillä ne syö Topi itse.
Nyt alkaa sokeria saanut Repekka kurkkia varpaisillaan yli pöydän laidan. Hän kiukkuaa kahvia. Jopi kyhnyttää äitinsä lonkkaa ja anelee vehnästä, koska hän itse antoi omansa muille.
Karsinannurkasta kuuluu mummonkin raskaita huokauksia, kahvia kaipaavan. Vielä lienee tuolla emaljipannussa kahvia. Rosina kaataa Esterille ja Repekalle kahvia yhteisesti pieneen peltituoppiin, ja pikku tytöt asettuvat permannolle ja työntävät kilvan vehnäsiään ja nyrkkejään tuoppiin. Mauno röyhtäisee, Sinikanteleen eukko kiittää kauniisti. Mutta Maunon Pertan Sanelma ei huoli lisää, vaan sanoo:
"Ei kiitos!"
Pikku Sanelma tahtoo kahvia. Ja yhä tuskaisemmin kyhnyttää Jopikin äitiään.
Yhtäkkiä karjaisee Malakias jotain, mistä ei saa selvää.