On syöty päivälliseksi kolme kappaa uusia perunoita ja suolakalaa ja piimää ja padallinen puuroa. Puhkuvaa ruispuuroa, voisilmässä kastettua. Muut syöneet paitsi ei Malakias, joka odottaa käärmeitään.
Nyt ollaan Putkinotkossa ruokalevolla. Rosina, Maunon Pertta, mummo ja Leja pitkin pihatanteretta. Sinne ovat nurmikolle nuukahtaneet myöskin sinimekkoinen Ester ja punapaitainen Repekka. Toiset ovat vielä valveilla, heidän ääniään kuuluu hiljaisesti sieltä täältä.
Porsas örisee tallissa, mutta emälammas ja vuona, joita Rosina on äsken ruokkinut leivänmuruilla ja juottanut vedellä, eivät ääntele. Mökin pihalla on aivan hiljaista.
Maunon Pertta on ensimmäisenä tullut pihalle ja heittäytynyt suuren koivun siimekseen, kavahdettuaan päivällispöydästä huudahtaen:
"Voi myrkky, miten tuo Käkriäinen ja hänen penikkansa…!
Pihatantereelle tästä pitää päästä."
Ensin on Pertta Kinnunen heittäytynyt kyljelleen, pitkä ja solakka veikale. Ja sitten vatsalleen, niin että jalkain ja lantioiden muodot piirtyvät selvästi näkyville hänen ainoan hameensa läpi. Siinä hän on ummistanut kärsineet, hurjat ja tylyt silmänsä. Mutta vielä hän on kohottanut leukaansa ja haukkunut Repekkaa, joka on juossut pihalle ja alkanut tanssia ja rallattaa visertävällä äänellä: "Ramtam-kilikuti. Ramtam-kilikuti…!"
Siten on kiiluvasilmäinen Repekka laulanut ja nauranut. Mutta Rosinakin on ilmestynyt pienokainen sylissä portaille, ja hän on käskenyt Repekkaa olemaan hiljaa, ja Esteriä nukuttamaan pientä siskoa, niin että täti ja muutkin saisivat maata. Ja täti on nukkunut.
Rosina makaa nyt Pertta Kinnusesta vähän matkan päässä, Luukas puolipaljaalla povellaan. Närkästynyt oli hän Pertalle noista sanoista, joita Pertta täällä käydessään aina jankuttaa eikä koskaan väsy, nimittäin että Rosinan lapset ja koko pesuus ovat muka sellaisia, löyhkävät. Ja onhan se totta. Mutta jopahan tämä nyt… Ja ovat nuo olleet Pertallakin omat hajunsa, vieläpä pahemmat, sellaiset, joita herrat ovat löyhyttäneet hänen rinnoilleen nuorena tyttönä. Nyt ne hajuvedet ovat haihtuneet. Siksi lienevätkin Pertalla nuo pahat puuskansa, jolloin hän kaikkia haukkuu, toisten haisua, vaikka se on toki rehellisen leivän ja potattien haju, köyhien… Ensin huulet hiukan töröllään ja sitten lauhtuen on päivän juoksuista ja matkasta väsynyt Rosina kiertynyt kieppuun nurmelle, sovittaen varovasti viereensä imevän lapsen, jonka pehmeä kosketus tuntuu niin hyvältä. Huivinsa, nyt jälleen vanhan arkihuivin, on hän vetänyt mustan päänsä ylitse huppuun. Vielä on hänkin nostanut kasvojaan ja kovistanut edelleen Repekkaa ja Esteriä pitämään turpansa kiinni. Repekka on näet saanut Esterin avulla punaisen villapaitansa korviinsa ja kyykkinyt tuvan portaiden edessä ja alkanut naurella, mitä hän siihen rykkäsi kaksi. Mutta kun äiti käski olemaan hiljaa, niin on Ester neuvonut siskoaan vaikenemaan. Pikku tytöt ovat nyt menneet poimimaan kissankelloja kukkivan perunamaan reunamilta, ja siinä istuskeltuaan ovat he syömisestä uupuneina ja auringonpaisteen ja hiljaisuuden raukaisemina nukahtaneet alimmaisen aitan edustalla, nukahtaneet punainen läiskä sinisen viereen.
Mummokin on tullut pihalle, lapsenhoidosta ja vieraiden tähden Rosinalta puuronsa saanut, joten tuo Juutaksen hauki säästyikin huomiseksi. Mummo on käpertynyt mökin siimekseen, ei koivun juureen, jonka varjo näyttää jo siirtyvän pois Pertta Kinnusen kohdalta. Se varjo antaa rauhallista unta Lejalle, joka sijoittuu levolle viimeiseksi, lennätettyään vielä Pertan Sanelman kanssa porsaallekin perunoita puuroisessa vadissa.
Siten nukutaan Putkinotkon kesäisellä pihalla. Siellä on hiljaista, nurmikoilla ja kallioilla, kerrankin. Ei kuulu huutoja eikä itkua, ei kirkunaa, ei rinnanpohjasta tulevia ja etäälle kantavia toitotuksia. Ei laulua, ei rallatusta, ei putkien soittoa, ei räkätystä. Ei lehmien ja pässien äänten matkimista tai karjan kotiin huutamista, vingutusta, karhun tahi koiran äänten jäljittelyä, peltisten onkimatopurkkien rämistelyä vastatusten, niin että vuori pihan toisessa kupeessa räikkyisi. Ei kuulu koiran haukunta, sillä Hurjakin makaa portaittensa alla, josta sen valkea pää näkyy, tavoitellen silloin tällöin kärpäsiä. Eikä kiusaa nyt pikku Jopi kaikua, joka muulloin vastaa hänelle: