Ei silti, ettei hän olisi ajatellut tätä itsekin sangen kauan. Onpa suunnitellut tarkoin jo kaikki mielessään. Viimeksi tänään palautui se hänen päähänsä, Rosinan huomautuksen johdosta järvellä. Sitä se Rosina tyrkytti…
Mutta ei siitä ole vielä tullut. Ja onkin asiassa monet mutkat. Ja vaikka asia on Käkriäisen aivoissa melkein kypsä, niinkuin mitkäkin omenat, jotka ennen Muttisen tarhassa kestivät raakoina hyvin kauan, eräät jouluun asti, mutta sitten tulivat punaisiksi ja makeammiksikin, niin nyt esittää Mauno, omankin etunsa vuoksi, Juutaksen oman suunnitelman niin vaativa vivahde äänessään, että Käkriäisessä herää heti vastustamisen tunne.
"Niin korpijoonia?" toistaa hän. "Polttamaan…? En minä…"
"Etkö vieläkään!" huudahtaa Mauno Kypenäinen. "Ja miksikä et?"
"En", sanoo Käkriäinen äskeistä lujemmin.
Kypenäinen naurahtaa, että Juutas on hullu. Ja se suututtaa Juutasta. Lyhyesti selittää Mauno sitten kaikki ennen puhumansa seikat: kuinka se tuottaisi aivan toisella tavalla kuin kivikoiden tonkiminen! Kolmisenkymmentä litraa hehdosta rukiita. Ja kymmenenkin markkaa litrasta … jopa neljäsataa markkaa hehdosta. Ja saahan enemmän, jos panee sekaan saippuakiveä, niin että kyllä kutkuttaa tuolla kurkussa.
"Niin, tai laskee joukkoon", äännähtää Juutas. "Kyllä minä tiedän… Vaikka tuota en ole tehnyt… Enkä tee … rehellisyyttä minä. Mutta luonnonmukaista sen pitää olla … ei se muuten anna sellaista kirpakan makua. Sellainen se on… Mutta…"
"Mitä mutittelet?" kysyy Mauno.
"En minä… Siihen…"
"Et?" sanoo Mauno, joka on tullut Käkriäisen eteen ja katsoo häneen pilkallisesti ylhäältä.