"Lähde katsomaan, ala tulla!"
Mauno työntää kätensä Käkriäisen kainaloon. Käkriäinen jarruttaa vastaan ja vääntää kättänsä irti. Kun se ei heti lähde, sillä Maunokin on luja, niin Juutas riuhtaisee ja juoksee Maunosta syrjemmälle.
"Sinä et tule? Voi Jeesuksen killingit!" huudahtaa Mauno taas ja menee toisen eteen, joka näyttää aikovan rynnätä jonnekin. "Kuules, et siitä pääse! Nyt sinä olet joutunutkin sellaisiin kynsiin, haha…"
Kypenäinen sulkee Käkriäisen seinää vasten ja katsoo häntä pullottavilla silmillään, jotka ovat vaativat ja hävyttömät. Juutasta sekä vimmastuttaa että kauhistaa. Moisina ei hän ole ennen nähnyt Maunon ruskeita silmiä. Tuollaisina, pullottavina! Eikä ole aavistanut hänen alahuultaan noin leveäksi ja verestäväksi: sehän lerpattaa kuin toisen imeäkseen.
"Kuulehan tätä", jatkaa Mauno. "Sinun pitää auttaa minua. Minähän se sinulle viinatkin alussa hommasin, ja sinulle on käynyt näinkin hyvin … minun ansiostani. Sinulla on nyt karjat ja kaikki."
"No mitä … se sitten on?" örähtää Juutas kyllästyneenä. "Mikä sinulla on hätä?"
Mauno kiroaa ja sanoo:
"Minulla ei ole työpaikkaa, se meni pyttyyn, siellä verstaalla … insinyörit ja muut herrat … potkut tulivat! Pertta heitä vähän ärsytti. Eikä minusta ole raskaaseen työhön … juhdaksi. P—rkele, minä rupean keittämään viinaa … ja myymään vakituisesti. Ja sen minä teen täällä, usko pois! Sinä annat jauhot ensimmäiseen keittoon. Minä maksan sinulle heti, kun läänistä saadaan. Ja silloin tulee uutta viljaakin. Ja tieniot pannaan tasan."
"Vai niin!" örähtää Käkriäinen entistä kovemmin.
Kyllähän Mauno panisi kai tienestit tasan… Kun Maunolla ei ole itsellään paikkaa, missä polttaisi. Ja kun ei koko poltosta tulisi mitään, jos ei olisi Käkriäisen mökkiä!